Suora

  • Elävä arkisto esittää

Blogi: Niin kuin elokuvissa

Minna Kauppi iloitsee Rastipisteessä-blogissaan mainiosta kevätvireestään. Kaupin kesän ykköstavoite ovat MM-kisat Sveitsissä.

urheilu
Minna Kauppi kuvassa
Yle

Olin henkisesti valmistautunut alkukaudella elämään sellaista B-luokan leffaa, jolta ei voi odottaa paljon ja joka harvemmin yllättää positiivisesti. Urheilullisen valivalivirren sijasta olen kuitenkin saanut kokea sellaista sporttista saippuasarjaelämää viimeiset ajat, että itseäkin ihmetyttää nämä juonenkäänteet.

Ensin huomasinkin yllättäen, että kunto onkin aika kova ja että homma on lähde suitsutusta etenkin kilpailuissa niin taidollisesti kuin fyysisestikin. Tavallaan pomppasin syksyn ja talven horroksen jälkeen suoraan lähes omalle levelilleni. Suunnistuksellisesti olen vetänyt jopa paremmin kuin muina keväinä. Ensimmäiset kotimaiset kisat on tullut hoidettua kotiin selvällä marginaalilla ja maailmanhuippujen tasoa testatessa leirien seassa, turpaan on tullut tosi vähän.

Jotta urheiluarki täyttäisi ”Salkkarimaiset” juonenpiirteet, olen kuitenkin onnistunut säännöllisesti hankkimaan totaalisen montunpohjan yhtä yllättäen parin viikon välein. Kun kaikki on näyttänyt hyvin valoisalta, onkin yhtäkkiä iskenyt vatsatautisarjamurhaaja ja rikkonut idyllin. Tai sitten paikalle on tullut ruokamyrkytysraakalainen ja sotkenut koko pakin. Nyt pari viikkoa ennen EM-kisoja jäi taas sprinttikatsastukset väliin vapunpäivältä, kun iski kuumetautikummitus ja pisti naisen viettämään työväen juhlapäivät vällyjen alla. Ainoa hyvä puoli tässä viimeisimmässä käänteessä on se, että kun viimeiset kuukaudet on tullut vietettyä aikaa lähinnä leireillä, niin on saanut vihdoin olla pari päivää kotosalla lepäämässä.

Turun sprinttikatsastuksen väliinjääminen harmittaa vaan sen takia, että se tekee matkavalinnoista EM-kisoissa vähän hankalamman. Sprinttirutiineja ei juurikaan ole ja vaikka kaikki menisikin taas hyvin kisoihin asti, niin pitkä matka karsintoineen voi olla kokonaispaketin kannalta liian kova. Nyt pitää siis keksiä jonkunnäköinen arvonta sen suhteen, mitä uskallan lähteä Ruotsin Morassa kisaamaan. Tulos voi nimittäin olla yhtä sattumanvarainen kuin Kauniiden ja Rohkeiden isyystesteissä.

Joka tapauksessa tällä kaudella ykköstavoite on MM-kisoissa Sveitsissä heinäkuun puolessa välissä. Vaikka EM-kisat ovatkin hienoissa maastoissa ja varmasti kovatasoiset, niin niiden arvoa laskee väistämättä se, että ne eivät ole kenenkään huipun ykköstavoite. Siinä mielessä ne ovat suoraan sanoen turhat kisat. Mutta en jaksa juuri nyt sen enempää spekuloida urheilupolitiikkaa, kun yksittäisenä urheilijana sitä on lähinnä käsikirjoittajan vietävänä tässäkin asiassa. Joka tapauksessa, kun EM-kisastartti on edessä, yritys on kova ja toivottavasti myös tulos.

Nyt viikonloppuna on tarkoitus vedellä vielä muutama hyvä treenikin seurakavereiden kanssa Jukolan treenimaastoissa. Siis jos kroppa on palautunut alkuviikon kuumeilusta. Vaikka tavallisessa elossa ei ehkä ihan kauhean erikoista olekaan, niin oman urheilusaippuaoopperan käsikirjoittajalle tahtoisin sellaisia terkkuja lähetellä, että välillä voisi olla sellainen tavallinenkin arki juoksulenkkeineen ihan kivaa ja mielenkiintoista. Itse en jaksa katsella sitä perus salarakas-syöpä-sekoiluvyyhtiä edes telkkarista, vaan vaihdan suosiolla kanavaa. Toisaalta leffoja tykkään tuijottaa ja tällä hetkellä erityisen paljon niitä, joissa on se perusturvallinen Happy Ending. Sellaisen voisi joku tällekin kesälle kirjoittaa;)

Terveisin, Minna Kauppi

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat