Huumaava vierassaldo ei herätä tunteita Kings-luotsissa

Los Angeles Kingsin päävalmentaja Darryl Sutter ei liiempiä analysoinut ensimmäisen Stanley Cup -finaalin jälkeen. Sutter povaa useampia jatkoaikaotteluita finaalisarjaan.

Kuva: EPA

Los Angeles kaatoi ensimmäisessä Stanley Cup -finaalissa New Jerseyn 2-1. Anze Kopitarin jatkoaikamaalilla tullut voitto ei herättänyt suuria tunteita Kingsin päävalmentajassa Darryl Sutterissa.

- Kumpikaan ei saanut hyökkäyksessä juurikaan mitään aikaan. Joukkueet pelaavat sillä tavalla, että tila on vähissä. Pitää vain pysytellä mukana ja pelata neljällä ketjulla ja kuudella pakilla, Sutter niputti.

New Jersey teki 1-1-tasoituksensa pahaan paikkaan, toisen erän loppuun. Kings oli hallinnut ottelua siihen saakka, mutta Sutterin mukaan onnekas tasoitusmaali ei vaikuttanut joukkueeseen millään tavalla.

- Keskittymisen kanssa ei varmasti tule olemaan ongelmia. Joukkueet ovat niin tasaiset, että sarjassa nähtäneen enemmän kuin yksi jatkoaikapeli.

Jatkoajalla Kings oli hivenen New Jerseyn jaloissa. Maalivahti Jonathan Quick otti muutaman tärkeän torjunnan, mutta Sutter muistutti, että myös toisessa päädyssä nähtiin hyviä torjuntoja.

- Myös Marty (Devils-veskari Brodeur) teki pari isoa torjuntaa kolmannessa erässä. Sitä varten maalivahdit ovat täällä. Kummankin on pystyttävä ottamaan isoja torjuntoja ja pitämään lukemat pienenä, Sutter totesi.

Los Angeles on voittanut pudotuspeleissä kaikki yhdeksän vierasotteluaan. Sutterin viesti asiasta kysyttäessä oli selvä: menneet ovat menneitä.

- Olemme voittaneet yhden ottelun vieraissa. Kausi alkoi tästä ottelusta, Sutter totesi napakasti lehdistötilaisuudessa ottelun jälkeen.