Suora

  • Taitoluistelun EM, naisten lyhytohjelma

Yleisö pääsee esittämään ehdokkaita Urheilugaalaan

Yleisöllä on entistä suurempi rooli Helsingissä 10.1.2011 järjestettävässä Suomen Urheilugaalassa. Sykähdyttävin urheiluhetki -äänestyksen lisäksi yleisö voi ehdottaa palkintolautakunnalle omia ehdokkaitaan eri palkintoluokkiin.

urheilu

Neljättä kertaa järjestettävän Urheilugaalan verkkosivuilla voi ehdottaa ja perustella omia ehdokkaitaan sykähdyttävän urheiluhetken lisäksi yhdeksään muuhun palkintoluokkaan. Palkintolautakunta valitsee kansan ja asiantuntijoiden esitysten pohjlata ehdokkaat, joista suuri palkintoraati valitsee voittajat.

Urheilugaala televisioidaan suorana TV2:ssa, ja palkintojenjaon lisäksi muuhun ohjelmaan on jälleen panostettu. Gaalassa esiintyy muun muassa Radion Sinfoniaorkesteri kapellimestarinaan Santtu-Matias Rouvali. Vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunkina toimiva Turku tuo lavalle kulttuuria ja urheilua yhdistäviä ohjelmanumeroita.

Lisäksi gaalavieraaksi ollaan houkuttelemassa yhtä kaikkien aikojen jääkiekkolegendoista, mutta nimiä gaalan pääsihteeri Timo Simonen ei vielä halua paljastaa.

SUOMEN URHEILUGAALA - PALKINTOLUOKAT 2011

Yleisö voi esittää Urheilugaalan verkkosivuilla ehdokkaitaan seuraaviin palkintoluokkiin:

Elämänura Henkilö, jonka merkitys on ollut poikkeuksellinen omassa lajissaan tai urheilukulttuurille kokonaisuudessaan

Läpimurto Urheilija, joka suoritti näyttävän läpimurron suomalaisen huippu-urheilun ylimpään kastiin

Esikuva Urheilija, joka on osoittanut kelpaavansa urheilulliseksi esikuvaksi koko Suomen kansalle, ja erityisesti urheileville nuorille

Taustavoima Valmentaja, huoltaja, seura- tai lajitoimija, toimitsija, erotuomari tai urheilukatsoja, jonka merkitys on ollut poikkeuksellinen.

Puhtaasti Paras – vuoden antidoping-teko Annetaan hankkeelle tai henkilölle, joka on merkittävästi edistänyt antidopingtyötä Suomessa

Urheiluseura -Pohjola palkinto Hyvälle Seuralle Urheiluseura, jonka toiminta on laadukasta, edistää perinteitä, toteuttaa toiminnassaan hyvän seuran - piirteitä

Urheilukulttuuriteko Urheilu ei ole vain senttejä, sekunteja, maaleja, hikeä ja kyyneleitä. Urheilun kulttuuriteko on edistänyt ja/tai jalostanut urheilua laajemmasta näkökulmasta

Markkinointiteko Urheilun markkinointiteko, joka idealtaan ja/tai toteutukseltaan erottui muista ja antoi toimivaa esimerkkiä urheiluorganisaatioille.

Urheilujournalismi Juttu, artikkeli tai ohjelma, toimittaja, kirjoittaja tai selostaja.

Sykähdyttävin urheiluhetki-yleisöäänestys Urheiluvuoden se hetki, joka eniten kohotti urheilumieltä, liikutti yhteisiä tunteitamme ja varmimmin jää urheiluyleisön muistiin kertomaan kuluneesta urheiluvuodesta

Näiden lisäksi Urheilutoimittajain liitto valitsee voittajat seuraavissa palkintoluokissa:

Vuoden urheilija

Vuoden joukkue

Vuoden valmentaja

Vuoden nuori urheilija

Lähteet: YLE Urheilu

Suosittelemme

Tuoreimmat