Suomelle ei olympiapaikkaa jousiammunnassa

Jari Haavisto kohensi sijoitustaan taljajousella tauluammunnan MM-kisoissa Torinossa, Italiassa. Haaviston sijoitus oli 9:s. Antti Tekoniemi putosi tähtäinjousessa 1/16-kierroksella eikä onnistunut saavuttamaan olympiakarsinnassa paikkaa Suomelle.

urheilu
YLE

Haavisto oli alkukilpailun jälkeen 15:nnellä sijalla, mutta kohensi asemiaan 9:nneksi. Haavisto voitti 1/16-kierroksella Venezuelan Eduardo Gonzalezin pisteellä 145-144, mutta hävisi 1/8-kierroksella Yhdysvaltojen Jesse Broadwaterille 146-150.

- Olin varautunut siihen, että täytyy ampua täydet. Ammuin harjoituskentällä paremmin kuin koskaan tämän viikon aikana, mutta kisassa nuolet eivät vain pudonneet keskelle. Ammunta ei tuntunut sen kummallisemmalta. Tästä on hyvä alkaa suunnitella eläkkeelle vetäytymistä näistä kisoista, Haavisto pohti Jousiampujain liiton tiedotteessa.

Antti Tekoniemi hävisi tähtäinjousessa 1/16-kierroksella Intian Jayanta Talukdarille 4-6 ja sijoittui 17:nneksi. Tekoniemi joutui hakemaan olympiapaikkaa 7 muun pudonneen ampujan kesken järjestetyssä pudotuskilpailussa.

Tekoniemi sai vastaansa Alankomaiden Rick van den Oeverin. Ensimmäisen sarjan pisteet menivät tasan, mutta sen jälkeen van den Oever hallitsi ottelua ja vei sen lopulta pistein 7-1. Näin olympiapaikka jäi Tekoniemen ulottumattomiin.

- Tietysti harmittaa, että olympiapaikka jäi saamatta, mutta tuli kuitenkin paras sijoitus MM-kisoissa, 17:s. Olympiakarsinnassa nyt ei tullut pisteitä riittävästi, mutta olympiapaikkaa pitää sitten ampua seuraavissa kisoissa, Tekoniemi sanoi tiedotteessa.

Lähteet: YLE Urheilu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat