Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Mikä ihmeen lukukoira?
  • Närbild
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Rikala meloi Suomelle maapaikan Lontooseen

Anne Rikala eteni ratamelonnan MM-kisoissa Unkarissa kajakkiyksiköiden 500 metrin finaaliin. Finaalipaikalla Rikala varmisti Suomelle maapaikan Lontoon olympialaisiin.

urheilu
Anne Rikala ei esiintynyt tositoimissa perjantaina.YLE

Alkueränsä voittanut Rikala oli välierässään toinen ajalla 2.01,68.

Yhdeksän melojan finaaliin selviytyi neljän välierän kaksi parasta sekä yksi paras kolmonen. Maapaikat olivat jaossa kahdeksalle parhaalle. Koska finaaliin yltänyt Portugalin Teresa Portela oli jo aiemmin varmistanut maalleen maapaikan kajakkinelikossa, menivät maapaikat muille finalisteille.

- Olen todella onnellinen ja tyytyväinen finaali- ja olympiakisojen maapaikasta, liikuttunut Rikala totesi.

Vastatuuleen melottu välierä sujuikin suomalaiselta hyvin.

- Tämä oli varmaan paras vastatuuleen melomani kilpailu. Sain lopussa vielä kiinni Ukrainan edustajaa ja onnistuin jättämään Sofia Paldaniuksen taakseni, Rikala sanoi.

500 metrin matkan loppukilpailu melotaan lauantaina.

- Huomisesta finaalista tulee kyllä äärettömän tasainen. Sen verran pieniä eroja meillä oli välierissä. Loppukilpailun ratajärjestyksellä ei ole merkitystä, sillä huomenna päivän kunto ja tahto ratkaisee, Rikala pääteli.

Polet/Vasko välierän viimeisiä

Kaksikko Oona Vasko/Pauliina Polet joutui toteamaan maailman kärkikaksikot liian nopeaksi välierissä 500 metrin matkalla. Vasko ja Polet sijoittuivat omassa erässään viimeiseksi, eli yhdeksänneksi. Suomalaiskaksikon MM-kisat saivat samalla päätöksen. Kaiken kaikkiaan kaksi välieräpaikkaa saavuttanut kaksikko oli tyytyväinen esiintymiseensä aikuisten MM-kisoissa.

- Kyllä nämä meidän melonnat täällä antoi paljon uskoa tulevaisuuteen. Onnistuimme täällä hyvin ja saimme arvokasta oppia tulevaisuutta ajatellen, Oona Vasko totesi.

Naisten kajakkikaksikoiden 500 metriä kuuluu olympialuokkiin.

Nina Itkonen jäi B-finaalin viimeiseksi naisten 1000 metrin kajakkiyksiköissä. Näin ollen suomalaisen lopullinen sijoitus oli 18:s. Itkonen osallistuu MM-vesillä vielä sunnuntaina melottavaan 5000 metrin kisaan.

Lähteet: YLE Urheilu

Suosittelemme

Tuoreimmat