1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Merosen tuntuma: Chisora voitti enemmän eriä

WBA-liiton suomalaisen nyrkkeilytuomarin Erkki Merosen tuntuman mukaan Dereck Chisora voitti Robert Heleniusta enemmän eriä näiden välisessä kamppailussa. Meronen ei YLE:n haastattelussa kuitenkaan lähtenyt tämän perusteella arvostelemaan ottelun pistetuomareita.

Kuva: YLE

- Kyseessä oli hieno raskaansarjan ottelu. Robertin panos oli hyvä, mutta minulle jäi sellainen tunne, että brittiläisvastustaja voitti useampia eriä. Jos lähden kuitenkin arvostelemaan kehätuomareiden työtä, minulla pitäisi olla oma pöytäkirja kaikista eristä. Nyt kun sitä ei ole, mielipiteeni perustuu pelkkään tuntumaan, mikä ei ole vedenpitävää silloin kun arvostellaan erien voittoja, puntaroi Meronen.

Kehätuomari Adrio Zannoni varoitti Chisoraa useaan otteeseen ottelun aikana puskemisesta, niskaan lyömisestä ja kyynärpäillä lyömisestä. Sääntöjen rajamailla ottelemisesta ei tässä tapauksessa kuitenkaan rankaistu Chisoraa pisteissä.

- Epäpuhtailla iskuilla ei ole merkitystä pisteissä niin kauan kuin kehätuomari ei anna niistä varoitusta. Erän voittajalle annetaan 10 pistettä ja häviäjälle 9. Jos varoitus annettaisiin, erä päättyisi 10-8.

Nyrkkeilyssä uskotaan vahvasti siihen, että tuomarit antavat tasaiset erät helposti kotikehän ottelijalle. Meronen on samaa mieltä.

- Se pätee kyllä hyvin usein. Sanotaan näin, että jos tuomarin on mahdollista nähdä kotikehän mies erän voittajana, niin se annetaan mieluummin hänelle kuin vierailijalle. Kotikenttä merkitsee hyvin paljon nyrkkeilyssä.

Chisoran leiri on uhannut jättää ottelun lopputuloksesta protestin.

- Ei sillä protestilla ole mahdollisuuksia mennä läpi. Otteluun nimetyt tuomarit näkivät ottelun omalla tavallaan ja ottelu on jo käyty. Jos uusinta järjestetään, niin se on ottelu erikseen, mutta eilisillan ottelun tulosta ei tulla missään tapauksessa muuttamaan, toteaa Meronen.