Leinonen: Ei vielä täydellinen juoksu

Ensimmäisen arvokisajuoksunsa Helsingin Olympiastadionilla juossut Elisa Leinonen osoitti kestävänsä hyvin paineita, sillä hän rukkaili satasen pika-aidoissa omaa ennätystään uuteen uskoon.

urheilu
Elisa Leinonen aitoo.
Lehtikuva

Leinonen rypisti kesäkuussa juoksemastaan ennätysajastaan 5 sadasosaa pois, ja hänen uusi ennätysaikansa on 13,29. Pirteä kajaanilainen tuulettikin hyvää juoksuaan, kuten myös kämppäkaverinsa Nooralotta Nezirin uutta ennätystä.

- Ei se ollut vielä täydellinen juoksu. Pystyn vielä parempaan. Se oli vähän sellaista koikkelehtimista, mutta menköön aamun ja aloittelijan piikkiin, hän naurahti.

Leinonen myönsikin, että arvokisadebytointi jännitti häntä paljon, ja hän oli ennen starttia liian yli-innokas. Lisäksi hänellä oli vaikeuksia päästä aidalta kunnolla alas.

- Sain kaiken onneksi radalla irti, eikä energiaa mennyt turhaan. Tuosta ajasta on vielä mahdollista saada kymppä (0,1 sekuntia) pois, jos saan primajuoksun aikaiseksi. Mutta sellaiset juoksut ovat aitajuoksussa harvinaisia.

Kuntohuippu Kalevan kisoihin

Kajaanin Kipinän juoksija ei aio kiirehtiä kotiin EM-kisoista, vaan aikoo nauttia kisatunnelmasta täysin rinnoin joko sunnuntaihin tai maanantaihin asti. Tämän jälkeen alkaa paluu arkeen ja kilpailujen metsästäminen.

- Olisi kiva rykäistä joku kilpailu ennen Kalevan kisoja ja pitää sitten taukoa. Täytynee katsella ulkomaille. Jos kisaa ei löydy, niin sitten täytyy ottaa rohkeasti lepoa, Leinonen pohti.

- Tämän jälkeen lähden kasvattamaan kuntohuippua Kalevan kisoja ja Ruotsi-ottelua varten.

Kalevan kisat kilpaillaan elokuun loppupuolella Lahdessa ja Ruotsi-ottelu syyskuussa Göteborgissa.

Suosittelemme

Tuoreimmat