Suora

  • Närbild
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Niemi: Oma taso riittää tulosparannukseen

Jos Venla Niemi onnistuu suunnistamaan omalla tasollaan MM-kisojen avausmatkalla sprintissä, voi hänen mukaansa edellisiin kisatuloksiin tulla reippaastikin parannusta.

urheilu
Venla Niemi on valmis MM-avaukseen.
Venla Niemi on valmis MM-avaukseen.Pirjo Valjanen / Suunnistusliitto

Venla Niemen kenraaliharjoitus MM-sprinttiä varten sujui varsin nappiin, sillä hän sijoittui kesäkuun lopussa St. Gallenissa, Sveitsissä juostussa maailmancupissa 4:nneksi. Niemi onkin kertonut julkisesti hakevansa sijoitusta 10 parhaan joukkoon, joten viime vuoden MM-sijoitus (16.) paranisi näin reippaasti.

- Sijoitukset tulevat sen mukaan, kuinka hyvän suorituksen pystyn tekemään. Mutta jos nyt tälle tasolle pääsen, millä tällä hetkellä olen, niin kyllä siitä paranee sijoituskin, hän vastasi kryptisesti Yle Urheilun haastattelussa.

Sprintti on Niemelle hänen päämatkansa, mutta tämän lisäksi hän myös kilpailee pitkällä matkalla. Sprintin karsinta on lauantaiaamuna paikallista aikaa kello 9 ja finaali myöhemmin illalla. Pitkän matkan karsinta on sunnuntaina ja varsinainen finaali torstaina.

- Sprinttikarsinnan startti on kyllä aikaisin, mutta jätän kuitenkin siihen finaaliin kaikki parhaimmat paukut, Niemi totesi.

- Sprintti on päämatkani, sillä siitä on tullut tänä vuonnakin ne parhaat suoritukset ja sijoituksetkin. Siihen laitan kaikki, ja vasta sitten keskityn pitkään matkaan.

Sprintti kisataan kaupunkisprinttinä ja tällä kertaa kisapaikkana toimii Sveitsin Lausanne. Niemen mukaan reittivalinnat pitää tehdä aivan loppuun asti ja sen jälkeen pitää täyttä vauhtia yllä.

- Pahoja riskejä ei ikinä pidä ottaa, mutta omien taitojen mukaan täysillä, hän sanoi ja vakuutti:

- Kaikki on tehty, mitä tehtävissä on. Nyt alkaa tuntua hyvältä

Suosittelemme

Tuoreimmat