Suora

  • Dota 2: The International

Suomalaisjudokat keskittyvät "pimennossa"

Suomalaisjudokat eivät halua tietää vastustajiaan ennen ottelupäivän aamua. Valtteri Jokinen aloittaa joukkueen ottelu-urakan lauantaina.

urheilu
Judokat Valtteri Jokinen (vas.) ja Jaana Sundberg Suomen olympiajoukkueen lähtöinfossa Vantaalla 25. heinäkuuta 2012.
Avopari Valtteri Jokinen ja Jaana Sundberg ottelevat viikonloppuna olympialaisten judossa.Lehtikuva

Suomen judokolmikko, Valtteri Jokinen, Jaana Sundberg ja Johanna Ylinen, ovat keskiviikosta lähtien valmistautuneet olympiaturnaukseen Lontoossa. Harjoituspaikka on tullut jo tutuksi, mutta varsinaiset kilpailut käydään toisella tatamilla.

- Kävimme toisen valmentajan Jukka-Pekka Jokisen kanssa arvonnan yhteydessä tutustumassa tähän kilpailupaikkaan, eikä siellä ollut mitään sellaista, mitä ei esikisoissa olisi jo tullut ilmi, päävalmentaja Mika Mukkula kertoi Yle Urheilun haastattelussa.

Valmentajat ovat pitäneet huolen myös vastustajien analysoinneista, sillä suomalaisjudokat eivät halua itse tietää vastustajiaan ennen otteluaamua.

- Arvonnat ja vastustajien tietäminen ovat yksilöllistä; osa haluaa tietää heti arvonnan jälkeen, mutta meidän tapauksessamme urheilijat ovat havainneet paremmaksi, että vastustajat tiedetään vasta punnituksen jälkeen ottelupäivän aamuna, Mukkula kertoi.

- Valmentajat tekevät pari päivää taustatyötä vastustajien analysoimisessa. Kaikki ovat tuttuja niin monen vuoden ajalta, että kun nimi tulee tietoon, keinot vastustajan voittamiseksi on tiedossa.

Vastustajien metkut tiedetään

60 kilon sarjassa otteleva Valtteri Jokinen pääsi arvonnoissa suoraan toiselle kierrokselle. Tuolloin häntä vastaan asettuu Marokon Yassien Moudatir. Jokinen ja Moudatir eivät ole kohdanneet aikaisemmin, mutta Mukkula odottaa tasaista ottelua.

- Kaveri kyllä tiedetään leireiltä ja nauhoilta hyvin. Hän on hieman Valtterin yläpuolella rankingissa, mutta aika samantasoinen kuitenkin. Tiedämme hänen vahvuutensa ja heikkoutensa, ja uskon, että meillä on hyvä taktiikka häntä vastaan, Mukkula arvioi.

Jaana Sundberg ottelee sunnuntaina 52 kilon sarjassa. Hän saa vastaansa Albanian Majlinda Kelmendin, joka on voittanut kaksikon kaksi edellistä kohtaamista.

- Peli on koko ajan tasoittunut, ja Jaana on nyt niin hyvässä henkisessä ja fyysisessä kunnossa, että uskon, että hän klaaraa homman kotiin. Helppoa matsia ei missään nimessä tule, sillä Kelmendi on hyvin fyysinen ja aggressiivinen ottelija. Kova taistelu tulossa.

Karsintajärjestelmä takaa kovat ottelut

Johanna Ylinen pääsi myös suoraan toiselle kierrokselle 63 kilon sarjassa. Mukkula uskoo, että Ylisen ensimmäiseksi vastustajaksi tulee mongolialainen Munkhzaya Tsedevsuren, sillä tämä ottelee ensimmäisellä kierroksella Palaun Jennifer Ansonia vastaan.

- Hänen (Tsedevsurenin) ensimmäinen vastustaja on sen verran kevyttä kauraa, että todennäköisesti Johanna saa mongolialaisen vastaansa. Kuten Jaanalla ja Valtterillakin, on tasainen taisto luvassa. Uskon kuitenkin Johannan mahdollisuuksiin.

Mukkula muistuttaa, että olympialaisten kaksivuotinen karsintajärjestelmä on niin kova, ettei kisoista löydy kuin kaikki parhaat.

- Tietysti muutama täyte on joukossa, mutta kaavio on hyvin tasainen kaikilta osin, eikä kovin helppoja lohkoja näytä olevan.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat