1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

West Bromwich tähtää 50 pisteeseen

Päävalmentajavastuuseen vihdoin urallaan siirtyvä Steve Clarke odottaa West Bromwichin keräävän enemmän pisteitä kuin viime kaudella. Takalinjoilla maalivahti Ben Foster ja ruotsalaistoppari Jonas Olsson ovat nousseet WBA:n luottomiehiksi.

Steve Clarke on aiemmin työskennellyt muun muassa Chelseassa ja Liverpoolissa. Kuva: EPA

Hissijoukkue West Bromwich Albion on tosissaan yrittänyt vihdoin vakiinnuttaa paikkaansa jalkapallon Englannin Valioliigassa. Viimeisin nousu tapahtui vuonna 2010, ja Roy Hodgsonin alaisuudessa kaikki näytti hyvältä The Hawthornsilla. Nyt puikoissa on Steve Clarke, eikä tilanne ole enää aivan yhtä valoisa.

Englannin peräsimeen vaihtaneen Hodgsonin menetys oli paha takaisku West Bromwichille, sillä entinen Suomen maajoukkueluotsi on erikoistunut pitämään pikkuseurat kuivilla putoamistaistelussa. Clarke, 48, puolestaan ei ole aiemmin ollut Valioliigassa päävalmentajavastuussa yhtä ottelua lukuun ottamatta. Häntä pidetään kuitenkin taktisena velhona, joka oli esimerkiksi poikkeuksellisen suuressa vastuussa Kenny Dalglishin apumiehenä Anfieldilla. Clarken asettama kauden pistetavoite on optimistisesti 50, kun viime kaudella pisteitä kertyi 47.

Yksi kesän tärkeimmistä uutisista West Bromwichin suunnalla oli 29-vuotiaan maalivahdin Ben Fosterin pysyvä siirto Birminghamista. Mies edusti seuraa jo viime kaudella ja nousi yhdeksi koko liigan parhaista veräjänvartijoista. Fosterin huipputorjunnat takasivat hänelle valinnan Baggiesin Vuoden pelaajaksi sekä fanien että pelaajien äänestyksessä.

Mielenkiintoisin hankinta on belgialainen huippulupaus Romelu Lukaku, joka saapui Clarken suhteiden myötä vuoden mittaisella lainasopimuksella Chelseasta. Vuonna 1993 syntynyt hujoppi voitti kotimaansa liigan maalikuninkuuden jo 16-vuotiaana, ja hänellä lienee paljon annettavaa kärjessä. Viime kaudella minuutit jäivät vähiin, joten nälkää luulisi riittävän.

Hyökkäyspelin sieluksi on noussut 31-vuotias nigerialainen Peter Odemwingie, joka on tehnyt kahden viime kauden aikana yhteensä 25 liigamaalia. Erinomaiset otteet ja tehot eivät ole jääneet keneltäkään huomaamatta, sillä pikkuseurassa vaikuttava Odemwingie on valittu jo peräti kolme kertaa Valioliigan kuukauden pelaajaksi.

Ysipaitaa kantava irlantilainen Shane Long ei ehkä tee yhtä näyttäviä maaleja kuin Odemwingie, mutta kahdeksan maalia heti ensimmäisellä kaudella seurassa oli kunnioitettava saavutus. Lukakun ohella uutena miehenä hyökkäyskalustoon liittyy ruotsalainen Markus Rosenberg, joka tuli Englantiin vapaana agenttina Bremen-sopimuksen päätyttyä. Kelpo uran tehneen 29-vuotiaan Rosenbergin tähti on ollut hieman laskussa, mutta uusi haaste tuonee tekemiseen lisämotivaatiota.

Ringistä löytyy myös ranskalainen Marc-Antoine Fortune, joka saa tosissaan tehdä töitä löytääkseen itsensä avauskokoonpanosta. Unkarilainen Zoltan Gera puolestaan oli lähes koko viime kauden toipilaana.

Keskikentän hyökkäävässä roolissa ja laidalla on omimmillaan kippari Chris Brunt, jolla on suuri vastuu West Bromwichin erikoistilanteista. Vasemmalle on tarjolla vikkelä Jerome Thomas, kun taas keskusta on kongolaisen Youssouf Mulumbun valtakuntaa. Myös skotit James Morrison ja Graham Dorrans saavat peliaikaa maanmiehensä alaisuudessa. Laitureista uusin on Gentistä lainattu belgialaislupaus Yassine El Ghanassy, joka kantaa kymppipaitaa.

Takalinjojen tuki ja turva on kookas ruotsalaistoppari Jonas Olsson, joka ei anna periksi missään tilanteessa. Olssonin vierellä on pelannee romanialainen Gabriel Tamas tai kokenut pohjoisirlantilainen Gareth McAuley, sillä toppareista Liam Ridgewell kykenee pelaamaan hyvällä tasolla myös puolustuksen vasemmalla laidalla. Nuoremmasta polvesta kannattaa tarkkailla Ison-Britannian olympiajoukkueeseen valitun Craig Dawsonin edesottamuksia.

Ridgewellin lisäksi puolustuksen laidoilla nähtäneen chileläistä Gonzalo Jaraa ja Billy Jonesia. Irlantilaiselle Steve Reidille puolestaan voi kertyä minuutteja lähes millä pelipaikalla tahansa.