Huff: Painoimme vaan täysiä päälle

Periksiantamaton puolustuspeli ja loistava joukkuehenki - niistä löytyivät Shawn Huffin mukaan Suomen avut Belgian kaatamiseen.

Belgian koripallon EM-karsinnassa perjantaina murskannut Suomi tuli jyrän lailla ottelun toiselle puoliajalle. Shawn Huffin mukaan Susijengin vyöry lähti käyntiin hyvästä puolustuspelaamisesta.

- Tulimme esiin aggressiivisesti. Nostimme puolustuksemme intensiteettiä ja saimme hyökkäyksessä pari koria sisään, mikä sai aikaan hurmoksen. Sitten painoimme vaan täysiä päälle emmekä antaneet missään vaiheessa periksi, Huff tiivisti.

- Haluan korostaa, että se lähti puolustuksesta. Tärkeää oli myös se, ettemme antaneet missään vaiheessa periksi. Tällaiset tärkeät pelit pitää hoitaa, suomalainen lisäsi.

Suomi kukisti Belgian tyrmäävin 97-60-lukemin. Huffin mukaan tiiviiksi hitsaantunut joukkuepeli on avain siihen, ettei tiuha vaihtorulettikaan sekoita peliä.

- Olemme pelanneet kauan yhdessä. Tunnemme toisemme ja tiedämme, missä meidän pitää olla. Pallo liikkuu hyvin ja jokainen luottaa toisiinsa. Kaikki iloitsevat toistensa puolesta. Olemme kunnon joukkue, Huff iloitsi.

Suomen ottelut koripallon EM-karsinnoissa jatkuvat maanantaina vieraskentällä Sveitsiä vastaan. Susijengi on voittanut tähän mennessä kaikki kolme otteluaan ja on karsintalohkonsa kärjessä.