1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Dettmann nautti juhlaottelustaan - "Upea ilta"

Suomi järjesti Henrik Dettmannin juhlaillassa varsinaiset murskajaiset. Belgia oli pelkkä vastaantulija.

Kuva: Lehtikuva

Päävalmentaja Henrik Dettmann sai seurata tyytyväisenä omiensa otteita koripallon EM-karsinnassa perjantai-iltana. Susijengi kaatoi Belgian Helsingin Jäähallissa 97-60 samalla, kun Dettmann juhlisti 200. otteluaan maajoukkueen peräsimessä.

- Olihan tämä upea ilta kaiken kaikkiaan, hymyili Dettmann ottelun päätyttyä.

Dettmann sai ennen ottelua merkkipaalustaan ruusukimpun. Päävalmentaja pani hyvän kiertämään ja jakoi ruusut pelaajilleen ja apuvalmentajilleen ottelun loppuhetkillä.

- Eiköhän pojat olleet ruusunsa ansainneet, Dettmann kiitteli.

54-vuotias Dettmann nimitettiin Suomen maajoukkueen päävalmentajaksi ensimmäisen kerran vuonna 1992 johdetuaan Helsingin NMKY:n kolmeen miesten SM-kultaan.

Valmentajakonkari käväisi välillä valmentamassa Saksan maajoukkuetta, jonka hän luotsasi MM-pronssiin vuonna 2002. Suomen penkin päähän hän palasi vuonna 2004.