Suora

  • Mikä ihmeen lukukoira?
  • Närbild
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Jarkko Niemiselle maukas voitto

Jarkko Nieminen etenin Bangkokin ATP-turnauksen välieriin kukistamalla kanadalaisen Milos Raonicin 6-3, 7-6. Välierässä Niemisen vastus kovenee pykälällä, kun vastaan asettuu Richard Gasquet.

urheilu
Jarkko Nieminen Bangkokin turnauksessa.
AFP / Lehtikuva

Nieminen aloitti ensimmäisen erän vahvasti: hän mursi heti Raonicin ensimmäisen syötön ja otti 20-johdon. Niemisellä oli mahdollisuus ratkaista erävoitto jo kahdeksannessa pelissä, mutta kanadalainen taisteli vielä. Maskulainen vei kuitenkin erän nimiinsä 6-3 pitämällä seuraavan syöttövuoronsa puhtaasti.

Toisen erän alussa vasta 21-vuotias Raonic osoitti, miksi hän on noussut maailmanlistalla jo sijalle 15. Hän piti ensimmäiset syöttövuoronsa helposti ja pani Niemisen taistelemaan omista pisteistään. Viidennessä pelissä Nieminen onnistui kuitenkin ahdistamaan Raonicin nurkkaan ja tämä pystyi vain vaivoin pitämään oman syöttönsä.

Toisen erän ja koko ottelun ratkaisu saatiin katkaisupelissä. Nieminen otti heti alkuun 3-0-johdon eikä Raonic pystynyt tästä sillasta nousemaan. Nieminen sai kolme ottelupalloa ja ratkaisi ottelun heti ensimmäisestä.

Peräti 196-senttinen ja kovaa syöttävä Raonic ja Nieminen eivät olleet kohdanneet ennen tätä ottelua. Maailmanlistalla sijalla 38 oleva Nieminen kohtaa välierissä Ranskan Richard Gasquet'n, joka kukisti omassa puolivälierässään Australian Bernard Tomicin 7-6, 6-4. Maailmanlistalla 14:ntenä oleva Gasquet johtaa kaksikon kohtaamisia 3-1.

Suosittelemme

Tuoreimmat