Korhonen ja Viitala valittiin vuoden pesäpalloilijoiksi

Pesäpallokauden parhaat palkittiin perinteiseen tapaan kauden päätösristeilyllä.

urheilu
Juha Korhonen ja Emmi Viitala
Lehtikuva

Vuoden pesäpalloilijoiksi valittiin Hyvinkään Tahkon Juha Korhonen ja Lapuan Virkiän Emmi Viitala.

Korhonen nosti tasoaan vaikean tilanteen edessä ja johti Tahkoa omalla esimerkillään. Hän voitti sekä kärkilyönti- että tehotilaston ja pelasi tilastojen valossa uransa parhaan kauden. 14 kautta Tahkossa pelannut Korhonen on ilmoittanut pelaavansa uransa loppuun asti kasvattajaseurassaan.

Pitkään mestaruutta jahdannut Viitala onnistui vihdoin tavoitteessaan, kun hän pääsi juhlimaan mestaruutta Virkiän riveissä. Viitala voitti etenijäkuninkuuden ja sijoittui kärkilyöntitilastossa neljänneksi. Kesän Itä-Länsi-valinta oli uran neljäs.

Pudotuspelien arvokkaimmiksi raati arvosti Virkiän Paula Salorannan ja Sotkamon Jymyn Roope Korhosen.

Päätösristeilyllä tehtiin myös historiaa, kun vuoden lukkareiksi valitut Toni Kohonen ja Kaisa Salmela nousivat molemmat kaikkien aikojen tilaston ykköspaikalle. Kohonen ohitti Mauri Pyhälahden ja Salmela Riitta Mikkolan.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat