1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Salminen taistelee hopeasta MM-enduron päätöspäivänä

Juha Salminen taistelee sunnuntaina MM-hopeasta, kun yhteensä 16 osakilpailua kattava endurokausi huipentuu Ranskan Brignolesissa.

Kuva: www.janneharala.fi

Salmisen äärimmäisen ohut oljenkorsi uran 14. henkilökohtaiseen mestaruuteen katkesi lauantaina hänen sijoituttuaan E2-luokassa kolmanneksi 27,58 sekuntia voittoon nousseen ranskalaisen Johnny Aubertin takana.

Aubertiakin kovemmat aplodit kotiyleisöltään keräsi ainoastaan kuusi sadasosaa voittajasta jäänyt ja samalla mestaruuden varmistanut Pierre Renet.  Tämä tiesi samalla sitä, että ranskalaiset korjasivat koko potin, sillä Antoine Meo ja Christophe Nambotin olivat juhlineet E1- sekä E3-luokkien mestaruuksia jo edellisessä osakilpailussa Suomessa.

- Se oli jo tänne tultaessa tiedossa, että ajamalla ei Renetiltä enää tässä vaiheessa mestaruutta riistetä. Ei se ollut mitenkään realistista. Kamppailu hopeasta sen sijaan tiivistyi ainakin parilla pisteellä, totesi Salminen.

Salminen saa tosin tehdä sunnuntaina täyden päivätyön, mikäli hän mielii kirkastaa nyt jo plakkarissa varmuudella olevan pronssin hopeaksi.

Brignolesin avauspäivänä Salmisesta 54 sekuntia hyytyneellä ja neljänneksi sijoittuneella espanjalaisella Cristobal Guerrerolla on 11 pisteen etu puolellaan päätöspäivään lähdettäessä.

- Ei mitään, taistellaan loppuun asti. Jatketaan vain sitä omaa hommaa, korosti Salminen.

Suomalaiskuljettajista Salmisen lisäksi paikkansa palkintokorokkeelta lunasti E1-luokassa kolmanneksi ajanut Eero Remes. Matti Seistola oli kuudes ja Antti Hellsten 13:s.

Remes on 177 pisteellä neljäntenä. Hopeassa kiinni olevalla Thainilla on koossa 191 ja Oldratilla 179 pistettä. Seistola silmäilee mahdollisuuksiaan viisi pistettä Remeksestä.

Marko Tarkkala ajoi Nambotinin täysin ylivoimaisesti voittamassa E3-luokassa seitsemänneksi. Pisteissä Tarkkala on yhden sijan ylempänä.