Suora

  • Katowice Minor CS:GO
  • Jääkiekkokierros
  • Suomen Urheilugaala
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Elävä arkisto esittää

Armstrongin ammattilaisura ensimmäisestä voitosta elinikäiseen kilpailukieltoon

Lance Armstrong ehti 20 vuotta kestäneen pyöräilyn ammattilaisurallaan voittaa lukuisia titteleitä, ennen kuin dopingsilmukka kiristyi liikaa hänen ympärillään.

urheilu
Lance Armstrong
Lance Armstrong (oik.) sai Kansainväliseltä pyöräilyunionilta elinikäisen kilpailukiellon.AFP / Lehtikuva

*1992: *Armstrong kilpailee Barcelonan olympiakisoissa ja siirtyy ammattilaiseksi.

*1993: *Armstrong voittaa maailmanmestaruuden, Yhdysvaltain maantiepyöräilymestaruuden ja ottaa ensimmäisen etappivoiton ensimmäisessä Ranskan ympäriajossaan.

*1994: *Armstrong ottaa Tour de Pont –kilpailussa etappivoiton.

*1995: *Armstrong voittaa jälleen etapin Ranskan ympäriajossa sekä Pariisi-Nizza-kilpailussa. Hän voittaa myös Tour du Pont-kilpailun ja ottaa kisassa kolme etappiavoittoa. Armstrong juhlii myös Clasica de San Sebastain –kilpailun voittoa.

*1996: *Armstrong starttaa kauteen ranking-ykkösenä. Lokakuussa hänellä havaittiin kivessyöpä, joka oli ehtinyt levitä jo aivoihin ja keuhkoihin. Leikkaus ja kemoterapia pysäyttivät kuitenkin sairauden.

*1997: *Armstrong perustaa hyväntekeväisyysjärjestön tukemaan syöpätutkimusta. Hän aloittaa harjoittelun uudelleen.

*1998: *Armstrong voittaa Luxemburgin ympäriajon, Rheinland-Pfalz Rundfahrt- ja Cascade Classic –kilpailun.

*1999: *Armstrong voittaa uransa ensimmäisen Ranskan ympäriajon ja otti neljä etappivoittoa. US Postal Service Team –tallin väreissä ajanut Armstrong oli vasta toinen yhdysvaltalainen, joka voitti Tourin.

*2000: *Armstron voittaa toisen Ranskan ympäriajonsa ja ottaa yhden etappivoiton. Hän julkaisee myös kirjan ” "It's Not About the Bike" – ”Ei ainoastaan pyöräilystä”, jossa hän kertoo taistelustaan syöpää vastaan. Armstrong kilpailee Sydneyn olympiakisoissa ja voittaa maantieaika-ajon pronssimitalin.

*2001: *Armstrong voittaa kolmannen Ranskan ympäriajonsa ja ottaa neljä etappivoittoa. Hän voittaa myös Sveitsin ympäriajon.

*2002: *Armstrong voittaa neljännen Ranskan ympäriajonsa ja ottaa neljä etappivoittoa. Hän voittaa myös Dauphiné Libéré –kilpailun.

*2003: *Armstrong voittaa viidennen Ranskan ympäriajonsa. Yhden etappivoiton lisäksi Armstrong on voittamassa joukkueaika-ajoa. Hän voittaa myös Dauphiné Libéré –kilpailun.

*2004: *Armstrong syytetään dopinginkäytöstä David Walshin ja Pierre Ballesterin kirjoittamassa kirjassa. Hän voittaa kuudennen Ranskan ympäriajonsa. Hän voittaa viisi etappia ja tallinsa kanssa joukkueaika-ajon.

2005: Armstrong voittaa seitsemännen Ranskan ympäriajonsa ja ottaa yhden etappivoiton ja joukkueaika-ajon tallinsa kanssa. Hän lopettaa kilpailu-uransa. Elokuussa ranskalainen urheilulehti L’Equipe kertoo, että Armstrongin vuoden 1999 Ranskan ympäriajon jäädytetty virtsanäyte olisi sisältänyt epo-hormonia. Armstrong kiistää dopingin käytön.

*2006: *Armstrongin maine puhdistetaan koskien vuoden 1999 näytettä. Heinäkuussa Armstrongin entinen tallikaveri Floyd Landis voittaa Ranskan ympäriajon, mutta menettää tittelinsä dopingkäryn takia.

*2008: *Armstrong kertoo palaavansa kilpapyöräilyyn.

*2009: *Armstrong kaatuu Vuelta a Castilla y Leon –kilpailun ensimmäisellä etapilla ja hänen solisluunsa murtuu. Huhtikuussa Ranskan antidopingtoimikunta kertoo, ettei Armstrong ole tehnyt yhteistyötä dopingtestissä. Hän sijoittuu kolmanneksi Ranskan ympäriajossa.

*2010: *Landis myöntää käyttäneensä dopingia U.S. Postal Service –ajoillaan ja syyttää myös Armstrongia dopingin käytöstä. Armstrong kiistää syytökset.

*2011: *Tammikuussa Sports Illustrated –lehden artikkelissa Armstrongin vuoden 1995 tallikaveri Stephen Swart kertoo Armstrongin olleen epo-hormonin käytön alullepanija tallissa. Armstrongin asianajaja kiistää syytökset. Kilpailtuaan Australian Down Under –kilpailussa Armstrong lopettaa jälleen. Toukokuussa Armstrongin entinen tallikaveri Tyler Hamilton kertoo CBS:n uutisille, että Armstrong käytti epo-hormonia vuosien 1999, 2000 ja 2001 Ranskan ympäriajossa.

*2012: *Helmikuussa USA:n syyttäjä aloittaa rikostutkinnan Armstrongista ja muista pyöräilijöistä.

29. kesäkuuta Yhdysvaltojen antidopingtoimisto syyttää virallisesti Armstrongia dopingin käytöstä ja aineiden välittämisestä ja asettaa hänet kilpailukieltoon.

Heinäkuussa Armstrong nostaa syytteen USADA:a vastaan Teksasissa. 20. elokuuta Armstrongin syyte hylätään. 23. elokuuta Armstrong sanoo, ettei vie tapausta enää välitystuomioistuimeen. USADA:n johtaja Travis Tygart sanoo, että Armstrongin tulokset hylätään 1. elokuuta 1998 lähtien ja Armstrongille langetettiin elinikäinen kilpailukielto.

  1. lokakuuta USADA välittää raporttinsa Kansainväliselle pyöräilyunionille paljastaen todisteet Armstrongia ja U.S. Postal Service –tallia vastaan.

  1. lokakuuta vaikeuksissa oleva Armstrong jättää syöpäjärjestönsä Livestrongin puheenjohtajuuden ja menettää useat sponsorinsa kuten Niken, Trekin ja Anheuser-Buschin.

  1. lokakuuta Kansainvälinen pyöräilyunioni vahvistaa USADA:n elinikäisen kilpailukiellon. Armstrong menettää kaikki Ranskan ympäriajonsa mestaruudet sekä muita voittoja uraltaan.

Lähteet: AFP

Suosittelemme

Tuoreimmat