Suora

  • Urheiluruutu

"Kimin pitäisi olla Suomen johtava viestintäkonsultti"

Aamu-tv:n Jälkihien jäsenet eivät Kimi Räikkösen suhteen ylisanojaan säästelleet.

urheilu
Ihmisiä Aamu-tv:n studiossa.
Saku Tuominen, Bubi Wallenius ja Juha Kanerva sanailivat muun muassa urheiljoiden tienesteistä ja siitä, olisiko New Yorkin maraton pitänyt sittenkin juosta.

Kimi Räikkönen ajoi sunnuntaina Abu Dhabissa kauden ensimmäiseen voittoonsa. Voitto oli ralliteiltä F1-sirkukseen palanneelle suomalaiselle ensimmäinen paluun jälkeen. Räikkösen esitykset herättivät luonnollisesti ihastusta myös Aamu-tv:n Jälkihiessä.

- Kimi teki jotain, johon (Michael) Schumacher ei pystynyt. Eli voittamaan paluunsa jälkeen, Saku Tuominen muistutti.

Ylen selostajalegenda Bror-Erik Walleniuksen mukaan Räikkösen paluukausi on sujunut kokonaisuudessaan lähes täydellisesti.

- Voitto oli tulossa jo jonkin aikaa. Hän on ajanut aivan loistavan kauden. Hän on ajanut kaikissa kisoissa maaliin ja jäänyt vain kerran pistesijojen ulkopuolelle, joten paluu on aivan mahtava. Voitto oli siis tulossa ja hyvä, että se tuli tämän kauden aikana. Hän voi lähteä seuraavaan kauteen tosissaan taistelemaan mestaruudesta, Wallenius korosti.

Räikkönen nousi Abu Dhabin osakilpailussa otsikoihin jo ennen ruutulippua. Suomalaiskuski pyysi Lotuksensa radion kautta talliaan jättämään hänet rauhaan, "Jäämies" kun tiesi mitä oli tekemässä. Räikkösen puheet tekivät vaikutuksen Tuomiseen.

- Koko se kommunikaatiostrategia, jota Kimi käytti kisan aikana, oli klassikko. Kimin pitäisi olla Suomen johtava viestintäkonsultti. Hän sanoi niin monta asiaa, jotka liikkuvat suomalaisen miehen mielessä, Tuominen hehkutti.

- Hän on osoittanut olevansa sarjan kiinnostavimpia kuskeja. Hän on täsmälleen sellainen kuin on. Tykkään kovasti, Tuominen jatkoi.

Juha Kanerva painotti Räikkösen paluun merkitystä koko lajille.

- Kahden viime vuoden aikana formula ykkösistä tuli Suomessa tavallinen laji. Se menetti loistoaan huomattavassa määrin. Nyt Kimi palasi voittajaksi ja ensi kaudella mahdollisuudet ovat vaikka mihin, joten jännä nähdä, millainen huuma on edessä, Kanerva totesi.

Wallenius painotti, että Räikkösen kovasta luonteesta on apua mestaruuden mestästämisessä.

- Kimin asenteesta kertoo hyvin se, että kun häneltä kysyttiin mahdollisuuksista MM-sarjan kolmanteen sijaan, hän totesi arvostavansa vain voittoja. Se on mahtava asenne!

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat