Suora

  • Urheiluruutu
  • Uinnin MM, aamun kilpailut

Kärpät laskevalla käyrällä liigakärkeen - Raipe Helminen kiehui lopussa

Kärpät ponkaisi liiganykköspaikalle, vaikka sen pelillinen trendi oli Ilvestä vastaan laskeva. Raimo Helmiselle ottelun loppu otti koville.

urheilu
Raimo Helminen kävi kuumana Ässät-ottelussa
Raimo Helminen (Arkistokuva)Yle

Ennakkoasetelma:

Lokakuun pistevauhti ennakoi selkeää kotivoittoa. Kärpät oli lokakuussa hurjassa vireessä. Ilves puolestaan oli pitkään tappiokierteessä, mutta onnistui juuri ennen taukoa voittamaan.

Jussi Jokinen palasi kuuden ottelun ajaksi jälleen Kärppien riveihin. Se aiheutti myös muutoksia kotijoukkueen hyökkäysketjuissa. Ilveskin sai oman vahvistuksen Maxime Talbotista. Millaiset olivat miesten esitykset kaukalossa?

Tauon jälkeen olisi Ilvekselle ollut paikka iskeä. Jumbopaikasta huolimatta eroa pudotuspeliviivaan oli ennen illan peliä vain kahdeksan pistettä. Tamperelaiset osoittivat vaarallisuutensa joukkueiden kauden ensimmäisessä kohtaamisessa noustuaan jatkoajalla 4-3 voittoon.

Ratkaisu:

Ilves hätyytti avausminuuteilla hieman uneliasta kotijoukkuetta. Jesse Niinimäen läpiajo antoi vieraille mahdollisuuden kuskin paikalle. Johan Backllundille kuitenkin iso ja tärkeä torjunta. Jatkossa Kärpät hienokseltaan hallitsi. Monta hyvää maalipaikkaa hukkantui ennen avausosumaa, joka syntyikin komeasti.

Joonas Komulaisen pitkä pystysyöttö löysi vauhdista Atte Ohtamaan, joka puolestaan tarjoili oivan poikittaissyötön, josta Miikka Salomäki laukoi kauden toisen osumansa ajassa 11.32. Erän lopussa Ilves painoi ylivoimalla, mutta ei kyennyt tasoitukseen.

Toisen erän alussa Kärpät hyödynsi ylivoiman. Kultakypärä Juha-Pekka Haataja löysi maalin kulmalta Joonas Komulaisen(1+1), joka vei isännät 2-0 johtoon ajassa 23.48.

Ratkaisun makua oli kotijoukkueen kolmannessa maalissa, joka syntyi kahden miehen ylivoimalla. Haataja (0+2) tarjoilijana jälleen, nyt maalarina Jussi Jokinen ajassa 29.32. Kärppien kiekolliseen peliin tuli huolimattomuutta. Ilves hyödynsi sen vastahyökkäyksellä, josta Jesse Niinimäki teki kavennuksen takakulmaan ajassa 34.07.

Kolmannen erän alkuun Atte Ohtamaa lähetti Julius Junttilan läpiajoon. Tarkka rannelaukaus takayläseen vei Kärpät 4-1 johtoon ajassa 41.16. Isäntien kiekollinen aktiivisuus loppui ja Ilves aloitti takaa-ajon.

46.48 oli pelattu, kun Ilves kavensi 2-4:ään Max Talbotin ylivoimamaalilla. Erän puolivälissä Jyrki Jokipakka toi vieraat jo maalin päähän tosi pienestä kulmasta. Tasoituskaan ei ollut kaukana.

Loppuluvut tyhjiin laukoi isännille Antti Mäkilä kauden ensimmäisellä liigamaalillaan ajassa 59.23. Maalia edelsi viheltämättä jäänyt kotijoukkueen pitkä kiekko. Tilanteesta Ilveksen päävalmentaja Raimo Helminen kävi todella kuumana.

Kommentit:

Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta oli tyytyväinen voittoon, mutta ei välttämättä tapaan, jolla se tuli.

- Voitto tyydyttää. Se on hieno palkinto koko joukkueen uurastuksesta ottaa liigan johtopaikka. Meiltä hyvä alku tänään ja saatiin tärkeitä maaleja.

- Käyrämme oli kuitenkin nyt laskeva ja varsinkin kiekottomien pelaajien löysyys antoi lopussa hienosti taistelleelle Ilvekselle mahdollisuuden päästä peliin mukaan. Ilves on viime vuosina ollut meille vaikea vastustaja ja oli sitä myös tänään.

Ilveksen päävalmentaja Raimo Helmisellä oli vaikeuksia tunnekuohussaan analysoida peliä.

- Parasta tässä matsissa oli se, että löydettiin oikea tunnetila loppua kohti.

*Muuta: *

Juha-Pekka Haataja palkittiin ennen illan peliä 6083 katsojan edessä SM-liigan lokakuun pelaajana.

Pekka Pietilä, Oulu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat