1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Juha Salminen siirtyy E1-luokkaan

Kaikkien aikojen menestynein enduromoottoripyöräilijä Juha Salminen vaihtaa luokkaa.

Kuva: www.janneharala.fi

Husqvarnalla kilpaileva Salminen siirtyy ensi kaudella E1-luokkaan, jossa hän voitti tähän mennessä viimeisimmän, eli 13. henkilökohtaisen maailmanmestaruutensa vuonna 2011.

- Minulla oli kaksi vaihtoehtoa ensi kaudeksi, eli E1- tai E2-luokka. Päätimme tehdä paluun E1:een, jossa saan taas ajaa saman kuutiotilavuuden omaavalla pyörällä muihin kuljettajiin nähden, Salminen viittaa nelitahtiseen ja 250-kuutioiseen Husqvarnaan.

Salminen kilpaili viime kaudella E2-luokassa 310-kuutioisella pyörällä, jolla hän ajoi MM-pronssia. Muilla suomalaiskuljettajilla ei ollut asiaa MM-mitaleille.

- Ajoin ihan hyvän kauden, mutta en vain pystynyt täysin vastaamaan 310-kuutioisella pyörällä muiden vauhtiin kaikissa olosuhteissa, toteaa yhteensä 16 kilpailupäivästä neljä nimiinsä vienyt Salminen.

Salminen ajaa ensimmäiset testit uudella pyörällään ensi viikolla Italiassa.

Husqvarna ajattaa ensi kaudella E1-luokassa kahta suomalaiskuljettajaa. Salmisen tiimikaverina pikkuluokassa kilpailee Husqvarnan kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen solminut Matti Seistola.

Kahdeksan osakilpailuviikonvaihdetta kattava MM-sarja käynnistyy viime kauden malliin Etelä-Amerikan kiertueella. Ensimmäinen osakilpailu ajetaan 16. maaliskuuta Chilen Talcassa, josta matka jatkuu heti seuraavaksi viikonvaihteeksi Argentiinan San Juaniin.