1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Rindell: Sanoinkuvaamattoman suuri pettymys

Nuorten leijonien päävalmentaja oli ymmärrettävän vaisuna Ruotsi-tappion jälkeen. Karsintasarjaan motivaation kaivaminen on haaste.

Harri rindell. (Arkistokuva) Kuva: Lehtikuva

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue lähti Ufan MM-kisoihin pelaamaan maailmanmestaruudesta. Alkusarjan jälkeen suuntana on kuitenkin karsintasarja, jonne Suomi ajautui Ruotsille kärsityn 4-7-tappion myötä.

- Tämä on sanoinkuvaamattoman suuri pettymys - ei siitä pääse mihinkään. Huippu-urheilussa marginaalit ovat pienet, ja me emme niitä kääntäneet eduksemme tässä, päävalmentaja Harri Rindell kuvaili.

Suomi voitti Latvian avausottelussaan 5-1, mutta sen jälkeen tuli 1-3-tappio Tshekille ja 4-7-tappio Ruotsille. Edes nousu 5-4-voittoon voittomaalikilpailun jälkeen Sveitsistä ei pelastanut Nuoria leijonia. Yhteinen nimittäjä kolmelle viimeiselle ottelulle oli äärimmäiset heikot avauserät (yhteismaalit 1-7).

- Kulmakivi on koko ajan ollut näihin otteluihin lähtö. Valmistautuminen tähän otteluun oli ihan normaali aamujää palavereineen kaikkineen, ja kaikki tuntui erittäin hyvältä. Alkupuolelle tuli useita nopeita jäähyjä. Ruotsin viisi ylivoimamaalia oli liikaa, Rindell huomautti.

- Jos väen väkisin jotain positiivista yrittää löytää, se oli nousu 0-3:sta 3-3:een. Se näytti, että kanttia löytyy. 3-5:stä tulimme vielä 4-5:een ja oli vielä paikkoja laittaa peli tasoihin. Lukemattomat jäähymme ja Ruotsin onnistumiset ylivoimalla söivät meidän tekemistämme.

Suomi otti nimenomaan tyhmiä jäähyjä läpi Ruotsi-ottelun. Esimerkiksi joukkueen johtohahmo Miikka Salomäki istui usean kerran hyökkäyspään jäähyn takia rangaistujien penkillä.

- Kaikilla oli kova halu näyttää ja tehdä asioita. Isona teemana oli, että viisaasti täytyy pelata, mutta ei vain pinna kestänyt. Osa jäähyistä oli hyvinkin kyseenalaisia, mutta oli siellä sellaisiakin jäähyjä, joita ei olisi missään nimessä pitänyt ottaa, Rindell totesi.