Korpi luottavaisena: Ei uraa uhkaava vamma

Kiira Korpi uskoo pääsevänsä luistimille jo tammikuun puolella. Korpi luottaa siihen, että akillesjänteen tulehdus ehtii parantua ennen MM-kisoja.

urheilu
Kiira Korpi
Kiira KorpiLehtikuva

Kiira Korven tulehtunut akillesjänne on haitannut joulun jälkeen sen verran pahasti, että hän on joutunut turvautumaan kävelykeppeihinkin. Riskejä välttääkseen hän on päättänyt jättää tammikuun lopulla käytävät taitoluistelun EM-kisat, jossa hän olisi puolustanut vuoden takaista hopeamitaliaan.

Vaikka vamma on sen verran paha, ettei Korpi pysty tällä hetkellä luistelemaan, ei hän joudu olemaan täyslevossa.

- Ei tämä mitenkään älyttömän vakava vamma ole, että koko ura olisi vaarassa. Ei tarvita leikkausta, sillä siellä ei ole mitään repeämää tai sellaista, vain tulehdustila päällä, Korpi sanoi Yle Urheilun haastattelussa.

- En ole reiluun kahteen viikkoon päässyt jäälle enkä tiedä, missä vaiheessa pääsen. Toipuminen on lähtenyt ihan hyvin käyntiin ja olen yrittänyt siirtää katseeni jo maaliskuun MM-kisoihin.

Kuntouttaminen täyspäiväistä hommaa

Korpi on ollut yllättynyt, miten paljon hän on pystynyt harjoittelemaan jalkavammastaan huolimatta. Pyöräily, vesijuoksu tai mikä tahansa voimaharjoittelu, mikä ei kuormita akillesjännettä, on sallittua.

Tämä kuntouttaminenkin ihan täyspäiväistä hommaa urheilijalle!

Kiira Korpi

- Kun on kaikki fysioterapiat, hoidot, treenit ja mielikuvaharjoitukset siihen päälle, niin on tämä kuntouttaminenkin ihan täyspäiväistä hommaa urheilijalle!

Korpi on luottavainen, että hän ehtii kuntoutua maaliskuun puolessa välissä Kanadassa kisattaviin MM-kisoihin.

- Myös lääkärit ovat olleet luottavaisia sen suhteen, että jos nyt teen viisaita asioita enkä lähde väkisin runnomaan EM-kisoja, niin varmasti toivun hyvään kuntoon MM-kisoihin.

Samalle tasolle, ellei jopa paremmaksi

Korven mukaan ennen MM-kisoja ei liiemmin ole tarjolla kansainvälisiä kisoja, joihin hän voisi osallistua. Toisaalta hän kilpaili syksyllä enemmän kuin aikaisemmin, joten kisakokemuksesta ei ole puutetta.

- Jos minun nyt pitäisi lähteä kilpailemaan, en varmasti olisi parhaassa terässä. Mutta kun kuntoudun, niin uskon, että pääsen samalle tasolle, ellen jopa paremmaksi, Korpi sanoi ja toivoo, että pääsee esiintymään jo helmikuussa Art on Ice -jääshow’hun

- Toivon, että luistimet ovat seuraavan kerran jalassa vielä tammikuun puolella. Tämä vamma on jo viimeisessä viikossakin mennyt niin paljon parempaan suuntaan.

Suosittelemme

Tuoreimmat