Suora

  • Mikä ihmeen lukukoira?
  • Närbild
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Nieminen hävisi kovan puolivälierätaistelun

20-vuotias Bernard Tomic käänsi vajaat kaksi tuntia kestäneen kamppailun edukseen. Jarkko Niemisen taival Sydneyssä päättyi puolivälieriin.

urheilu
Jarkko Nieminen.
EPA / Dan Peled

Jarkko Niemisen pelit Sydneyn ATP-turnauksessa päättyivät puolivälierävaiheeseen. Australialainen Bernard Tomic voitti tiukan kamppailun lukemin 6-7 (6-8), 6-4, 6-2.

Ottelun avauserässä molemmat pelaajat menettivät syöttönsä kahdesti. Ratkaisu haettiin tie-breakista, jossa Tomicilla oli jo kaksi eräpalloa 6-4-johtoasemassa. Nieminen voitti kuitenkin neljä pistettä peräkkäin ja vei 50 minuuttia kestäneen erän nimiinsä.

Toinen erä eteni murroitta kymmenenteen peliin asti. Tomic onnistui 5-4-johtoasemassa hankkimaan kaksi murtopalloa erävoittoon. Tällä kertaa nuori australialanien käytti niistä heti ensimmäisen ja tasoitti kamppailun.

Tomic otti komennon ratkaisuerässä, kun hän mursi Niemisen toisen syöttövuoron. Pidettyään oman syöttönsä heti perään australialainen karkasi 4-1-johtoon. Nieminen ei onnistunut ottamaan tarvittavaa murtoa takaisin, ja Tomic vei erän lukemin 6-2 murrettuaan vielä toisen kerran. Nieminen päätti pelin kaksoisvirheeseen.

Niemisellä oli puolustettavanaan Sydneyssä iso pistepotti, sillä hän juhli vuosi sitten turnauksen voittoa. Seuraavaksi suomalainen keskittyy ensi viikolla alkaviin Australian avoimiin.

Suosittelemme

Tuoreimmat