Suora

  • Jalkapallon Italian cup, puolivälierä Juventus - Roma
  • Urheiluruutu
  • Jalkapallon Italian cup, puolivälierä Juventus - Roma

Suomen alle 17-vuotiaat voitti jääpallon maailmanmestaruuden

Poikamaajoukkue teki historiaa Venäjän Krasnojarskissa. Edellisen kerran ikäluokka voitti MM-kultaa 1979.

urheilu
Jääpallo.
Yle

Suomen alle 17-vuotiaiden jääpallomaajoukkue on voittanut Venäjän ikäluokan maailmanmestaruuskisojen finaalissa 7-5 (1-3).

Edellisen kerran ikäluokka on vienyt MM-kultaa Helsingissä vuonna 1979.

Finaalin maalitykiksi nousi Tuomas Määttä, joka kuritti Venäjää neljällä osumalla.

Avausjakso oli Suomelle vaikea ja Venäjä onnistuikin avausmaalin teossa. Määttä pääsi kuitenkin tasoittamaan rangaistuslyönnistä. Venäjän Nikita Ivanovin kaksi maalia veivät isäntämaan taukojohtoon.

Toiselle puolikkaalle Suomi tuli tiiviisti puolustaen, vaikka Venäjä onnistui pitämään palloa. Jimi Heinosen pallonriisto ja nosto Venäjän linja yli vapautti Kalle Lempisen läpiajoon ja kavennukseen 53. minuutilla.

Venäjä piti edustaan kiinni sitkeästi ja karkasi vielä 73. minuutilla rangaistuslyönnistä 5-3-johtoon. Kaksi minuuttia myöhemmin Tuomas Määttä oli kuitenkin tuonut Suomen jo tasoihin. Lyöntimaali oikealta syntyi 77. minuutilla ja rangaistuslyönti upposi minuuttia myöhemmin.

Kalle Lempinen vei Suomen ensimmäisen kerran ottelussa johtoon toisesta peräkkäisestä kulmalyönnistä pelin 83. minuutilla.

Suomi sortui tämän jälkeen kahteen jäähyyn ja Venäjä painoi päälle, mutta lopulta Tuomas Määttä ratkaisi ottelun Kalle Lempisen syötöstä. Määttä iski läpiajon päätteeksi MM-kullan varmistaneen maalin.

Suomen joukkue

Maalivahdit
1 Kevin Söderling, Botnia
12 Lukas Tallberg, Akilles

Kenttäpelaajat
2 Eemil Utriainen, Botnia
3 Otso Tulomäki, JPS
4 Jimi Heinonen, WP35
5 Kasperi Hirvonen, Botnia
6 Tommi Määttä, Botnia
7 Veikko Manninen, Kampparit
8 Alex Adeheimer, Villa BK
9 Tuomas Määttä, Botnia
10 Kalle Lempinen, Kampparit
11 Ville Koskinen, WP35
13 Oskari Rounaja, OLS
14 Iisakki Kaivola, Kampparit
15 Teemu Malinen, Botnia
16 Aleksi Lindqvist, Narukerä

Johto
Valmentajat: Esa Määttä ja Mikko Helme
Huoltaja: Timo Hjelt
Joukkueenjohtaja: Jukka Koskinen

Lähteet: Jääpalloliiton tiedotus

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat