1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Kohonen maailman paras jo viidettä kertaa

Mika Kohonen sai jälleen tunnustusta ruotsalaislehdeltä. Hyökkääjä on hallinnut arvostettua listaa jo neljä vuotta peräkkäin.

Mika Kohonen (Arkistokuva) Kuva: Yle

Ruotsalainen salibandylehti Innebandymagazinet valitsi vuoden 2012 parhaaksi pelaajaksi Mika Kohosen. Kaikkiaan viidesti kyseisen kunnian saanut Kohonen on ollut lehden listauksen ykkönen peräti neljänä peräkkäisenä vuonna. Kymmenen kärkeen mahtui suomalaisista lisäksi Seinäjoen Peliveljien puolustaja Tatu Väänänen.

- Tämä oli kyllä tällä kertaa täysin odottamatonta, mutta olen äärimmäisen ylpeä ja onnellinen. Haluan kiittää joukkuekavereitani sekä Storvretassa että maajoukkueessa, Kohonen totesi lehden haastattelussa.

35-vuotias Kohonen on pelannut jo vuodesta 2005 ruotsalaisen Storvreta IBK:n riveissä. Ura jatkuu todennäköisesti vielä ainakin vuoden verran, mutta jatko tapahtuu terveyden ehdoilla.

- Tahtoisin pelata monen monta vuotta. Pelaaminen on parasta, ja rakastan urheilua ja salibandyä, mutta kauden jälkeen menen leikkauspöydälle. Olen luvannut pelaavani vielä vuoden. Polvessani on asioita, joita ei voi korjata, mutta paljon voidaan myös korjata, mikä helpottaa elämääni, konkari kertoo.

Maajoukkueuransa Kohonen päätti joulukuussa pelattujen MM-kisojen päätteeksi. Uran viimeiseksi jääneessä ottelussa Suomi-paidassa Ruotsi syötti MM-finaalissa karvasta kalkkia lukemin 5-11.

Innebandymagazinetin valinnat vuoden 2012 parhaiksi

  1. Mika Kohonen         Storvreta IBK, Ruotsi
  2. Johan Samuelsson Granlo, Ruotsi
  3. Rasmus Enström    IBF Falun, Ruotsi
  4. Ketil Kronberg         Dalen, Ruotsi
  5. Mattias Samuelsson Storvreta, Ruotsi
  6. Patrik Åman            AIK, Ruotsi
  7. Emanuel Antener    Floorball Köniz, Sveitsi
  8. Kim Nilsson             AIK, Ruotsi
  9. Fredrik Holtz            Storvreta, Ruotsi
  10. Tatu Väänänen      SPV, Suomi