1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Soppela nautti tunnelmasta - "Rennosti loppuun asti"

Merle Soppela vakuutti, ettei aikuisten arvokisadebyytti jännittänyt. Soppela toivoo pystyvänsä rentoihin laskuihin myös loppuviikon kisoissa.

Merle Soppela Kuva: Lehtikuva

Merle Soppela on tällä kaudella kiertänyt enimmäkseen Euroopan cupia, mutta on urallaan saanut muutaman maailmancupin kisankin ja nuorten MM-kisojen startteja alle. Kansainväliset ympyrät ovat siis rovaniemeläiselle tuttuja, mutta aikuisten MM-kisoissa ja vieläpä Itävallassa olisi monen untuvikon hermot saattaneet pettää.

- Ei oikeastaan jännittänyt yhtään startissa. Oli vain ihan mahtava fiilis, Soppela hehkutti Yle Urheilun haastattelussa.

- Tosi hyvillä mielin odotan loppuviikkoa. Ihan mahtava tunnelmahan täällä on, niin mahtavaa päästä laskemaan loputkin kisat.

Soppelan kisalasku ei onnistunut ihan niin hyvin kuin hän olisi odottanut, sillä Ruotsin Maria Pietilä-Holmner kukisti hänet lopulta helposti.

- Vähän näytti tökkivän, mutta radassa on tosi kova pinta ja se oli muuten tosi hyvä. Lähdin vain laskemaan vähän liian suoraan hyvän startin jälkeen.

Soppelan mielestä on luonnollisesti hienoa edustaa Suomea arvokisoissa, ja hän toivoo onnistuvansa tekniikkalajeissa hyvin.

- Olen asettanut itselleni sellaiset tavoitteet, että jos pystyn laskemaan rennosti ja pitämään hauskaa, niin olen tyytyväinen. Silloin toivottavasti tuloskin on hyvä.