Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Painilla vielä mahdollisuutensa - KOK:n yleiskokous ratkaisee

Kansainvälisen olympiakomitean hallituksen päätös painin pudottamisesta vuoden 2020 olympialaisten ydinlajien joukosta on herättänyt laajalti keskustelua. Painilla on kuitenkin vielä keinonsa selviytyä mukaan olympialaisten ohjelmaan.

urheilu
Painimatto.
Yle

Kesäolympiakisojen ohjelmaan on ryhdytty tekemään supistuksia vasta 2000-luvulla. Sitä ennen sekä lajien että mitalikilpailujen määrä kasvoi jatkuvasti.

Toisen maailmansodan jälkeisissä olympialaisissa toistaiseksi ainoastaan judo on tehnyt paluun olympialaisiin pudottuaan jo kerran ohjelmasta. Judo oli ensi kerran mukana Tokiossa 1964, pudotettiin vuoden 1968 kisoista, mutta teki paluun 1972.

Ydinlajeihin pohjautuva järjestelmä

KOK:n yleiskokous Guatemalassa 2007 päätti ottaa käyttöön uuden järjestelmän, joka perustuu ydinlajeihin ja vaihtuviin lajeihin.

Painin asema olympialajina joutui vaakalaudalle, kun Kansainvälisen olympiakomitean hallitus päätti 12.2.2013 pudottaa sen vuoden 2020 ydinlajien joukosta. Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 paini kuuluu vielä 26 ydinlajin joukkoon, mutta vuoden 2020 olympialaisissa ydinlajien määrää vähennetään 25:een ja paini äänestettiin niiden ulkopuolelle.

Painin jääminen rannalle äänestyksessä oli kaikille yllätys, ilmeisesti myös hallituksen jäsenille itselleen. Vaaranalaisina pidetyt lajit (varsinkin nykyaikainen viisiottelu, taekwondo) ovat pitkään tehneet lobbaustyötä pelastautuakseen, kun taas Kansainvälinen painiliitto FILA on nukkunut Ruususen unta.

Äänestystilanteessa painilla ei ollut puolestapuhujia, varsinkin kun hallituksen 14 äänestäneestä jäsenestä vain 4 tulee painia vakavasti harrastavasta maasta.

Painin mahdollisuudet

Hallituksen ratkaisu herättää niin vahvan reaktion vahvoissa painimaissa (ex-Neuvostoliiton maat, Eurooppa, Turkki, Intia, Japani, USA, Kanada yms.), että hallituksen lienee pakko peräytyä. Se voi joko esittää painia vaihtuvaksi lajiksi tai jättää valinnan KOK:n yleiskokoukselle (esim. esittämällä lyhyttä listaa, jolla paini on mukana).

Lajien maksimimäärä vuoden 2020 olympialaisissa on 28 eli ydinlajien lisäksi tilaa on kolmelle vaihtuvalle lajille. Kaksi paikkaa vaihtuvien lajien paikkaa on alustavasti luvattu jo vuonna 2016 mukana oleville golfille ja rugbylle. Paini voisi siis kilpailla yhdestä vaihtuva lajin paikasta seitsemän muun lajin kanssa.

Yleiskokouksessa painimailla on vahva edustus (tämän hetken 105 jäsenestä 45 tulee Euroopan maista) ja hallituksen esitys on varmasti herättänyt närää rivijäsenissä. Yleiskokous voi kuitenkin äänestää hallituksen esitystä vastaankin ja muuttaa koko pelin sääntöjä. Ratkaisu nähtäneen vasta syyskuussa Buenos Airesissa, jossa yleiskokous tekee lopullisen päätöksensä.

FILA saattaa myös joutua tekemään myönnytyksiä, jotta KOK voisi pyörtää päätöksensä menettämättä kasvojaan. Painin ongelmana on, ettei sukupuolten tasa-arvo vielä toteudu, vaikka naisten paini pääsikin olympiakisoihin 2004. Lontoossa painittiin 14 miesten ja 4 naisten mitalikilpailua.

FILA voi joutua myöntymään siihen, että toinen miesten painimuoto poistetaan, jotta naisten sarjojen lisäykselle tulisi tilaa. Vaakalaudalle joutuisi todennäköisesti kreikkalais-roomalainen paini, johon Suomen painimenestys on viime vuosikymmeninä vahvasti keskittynyt.

*Suomen Urheilukirjaston Tietopalvelu
*

Lähteet: Suomen Urheilukirjaston Tietopalvelu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat