Suora

  • Uimahyppyjen MM, naisten 3 m:n loppukilpailu
  • Uimahyppyjen MM-kilpailut 19.7.
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Katsomosta: Sankaruuden monet kasvot

Arto Teronen käsittelee uusimmassa blogimerkinnässään dopingia. "Dopingin avulla pystyy menestymään vain urheilija, joka on paitsi lahjakas myös riittävän motivoitunut harjoittelemaan maallikkokielellä aivan tajuttomasti", Teronen toteaa.

urheilu
Arto Teronen
Yle

Jokin aika sitten sos. mediassa eli sosiaalisessa mediassa (voisi olla myös s.o.s=save our souls) esiteltiin ilmeisesti yhdysvaltalainen lehtileike, jossa nimimerkki monien mielestä hauskasti totesi, ettei ymmärrä sitä miten huonosti pyöräilijä Lance Armstrongia on kohdeltu, vaikka tämä pystyi voittamaan Tour de Francen seitsemän kertaa ajamalla huumeissa. Nimimerkki korosti, että kun hän itse käytti huumeita (engl. drugs), hän ei kyennyt edes löytämään pyöräänsä”.

Monien esimerkkien perusteella Armstrongista on tulossa osayleisön kestosankari väärinkäytöksistä huolimatta. Sankari samaan tapaan kuin on ollut esimerkiksi gangsteri Al Capone, josta ja muista mafian päälliköistä jaksetaan tehdä elokuvia ja kirjoja vuodesta toiseen. Ja vaikka näille epäsankareille aina käy lopulta samalla tavalla kehnosti, on heidän nostamisensa jatkuvasti esiin yksi esimerkki sankaruuden monista kasvoista.

Tarumaailmasta lakia rikkovista sankareista löytyy jopa ihmisen oikeudentajua syleileviä. Mitä muuta olikaan Robin Hood kuin lainsuojaton? Arsene Lupin taas nostettiin sankaruuteen, koska hän oli herrasmiesvaras eikä mikään tavallinen murtomies. Sherlock Holmes käytti itse huumeita ja antoi mennä rikollisten, jotka hänen mielestään olivat tekoonsa oikeutettuja. Entä Dirty Harry ja hänen menetelmänsä tai muut murhanhimoiset ”oikeuden puolustajat”? Antisankaruus on yksi osa sankaruuden kasvoista.

Urheilussa vastaavia taruhahmoja ei ihme kyllä juuri ole. Tietysti on meidän oma Elmomme, joka varsinaisesti ei kuitenkaan rikkonut sääntöjä, vaan oli vain ylivoimainen. Elmo saattoi voittaa vaikka kaatui satasella tai otti kympillä torkut, kuntoon ei savuttelu tai muu nautinto vaikuttanut. Dopingista Elmo ei kuitenkaan tainnut tietää vielä mitään. Ja jos olisi, niin tuskin kirjailija olisi sitä paljastanut.

Urheilun on täytynyt olla ja pitää osin vieläkin olla neitseellisen puhdasta. Urheilijan muu elämä oli pitkään hyvin yksityistä. Keihäänheiton kaksinkertainen olympiavoittaja Jonni Myyrä saattoi julkisuudelta rauhassa kavaltaa yhteiskunnan ja yksityistenkin rahoja ja painua niiden kanssa uuteen elämään Yhdysvaltoihin. Urheilun ”raamatussa” Pikku Jättiläisessä todettiin, että ”urheilu-uran jälkeen Jonni Myyrä muutti Yhdysvaltoihin, jossa hän kuoli”. Urheilu-uran jälkeen tarkoitti oikaisemista Pariisin olympiakisoista rapakon taakse.

Urheilusankaruus on alkanut purkautua vasta dopingin tultua näkyvästi esiin ja jouduttua vähitellen enenevässä märin kielletyksi. Nyt Armstrongin tapaus saattaa aiheuttaa mullistuksen. On mahdollista, että myös urheilusankaruuden kasvot muuttuvat ryppyisemmiksi. Vähän taidekulttuurin tapaan tietyt asiat saattavat jopa muuttua hyväksytymmiksi.

Rehellisyyttä jo ilman ”valaistusta”

Parasta dopingissa on se tosiasia, että sen avulla ei kuka tahansa voi menestyä, ei ainakaan siinä osassa huippu-urheilua, jossa suuri taloudellinen hyöty on saavutettavissa. Jos menestyminen olisi kenelle tahansa pelkästään pillerien ja verisysteemien ynnä muiden ovelien keinojen avulla mahdollista, maailmassa olisi aika julmetusti huippu-urheilijoita. Fasiliteetit, joita joskus suomen kielellä on urheilupaikoiksi tai – rakennelmiksi kutsuttu, jäisivät äkkiä pieniksi.

Dopingin avulla pystyy menestymään vain urheilija, joka on paitsi lahjakas myös riittävän motivoitunut harjoittelemaan maallikkokielellä aivan tajuttomasti ja samalla hallitsemaan kaikissa tilanteissa mielenliikkeensä. Dopingista on sitten apua kun kaikki lahjakkaat sattuvat samalle viivalle. Koska dopingin käyttö on ollut niin yleistä, on myös jonkin verran väärin sanoa, että joku olisi menestynyt muihin verrattuna dopingin avulla.

Dopingin julkisessa käsittelyssä ongelma syntyy liiasta tunteesta. Urheilun neitseellisyys on yhä pinnalla, mikä estää asettamasta koko ilmiötä yhteiskunnallisesti sille kuluvalle tasolle, joka ei ole ”synneistä suurin” kategoriassa. Dopingin käyttö on ollut suurempi häpeä kuin esimerkiksi varastaminen. Kuinka moni muista esimerkiksi mäkimiesten kioskimurrot Vuokatissa tai vastaavat, ei kovin moni. Sen sijaan doping on niin syvässä etenkin täällä Suomessa, että häpeää on yritetty toistuvasti kaivaa jopa ajalta, jolloin suuri osa nyt kielletyistä aineista eivät olleet kiellettyjä.

Häpeäpaalu, henkisen jalkapuun uhka on ollut myös suurin syy siihen, että urheilijat ovat joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta pyrkineet käryn käydessäkin kieltämään ilmiselvän syyllisyytensä. Sitten uran jälkeen omatunto, joka on kaikilla, mutta toimii aika harvoilla, on ”valaistumisen”, yleensä jonkin tason uskoon tulemisen kautta johtanut paljastuksiin. Mika Myllylän johti tunnustukseen myös oikeuskäsittely ja seuraukset olivat osin sen vuoksi elämää suuremmat. Oikeastaan ainoa, joka on osannut käsitellä kärähtämisensä taitavasti, on ollut Virpi Kuitunen. Hänestä tuli hiihtokuningatar Lahden jälkeenkin, eikä hemohes -sana juuri ole esiintynyt enää hänen yhteydessään.

Nyt näyttää siltä, että ainakin kansainvälisesti dopingvyyhti voisi olla purkautumassa ja nimenomaan pyöräilystä alkaen, eikä enää tarvita välttämättä uskoon tulemista. Pyöräily lajina on varmaankin yksi niistä, joissa huipputasolla dopingin käyttö on ollut laajaa. Esimerkiksi Tour de Francen kaltaisessa kilpailussa on myös akuutin dopingin merkitys suuri; poljetaan viikkotolkulla, on vain muutama välipäivä eli palautumisen täytyy onnistua useita kertoja lyhyessä ajassa.

Lance Armstrongin lisäksi hänen entinen tallikaverinsa Tyler Hamilton on tullut ulos ”lääkekaapista” kuten YLE Urheilun nettijutussa osuvasti sanottiin. Häntä tuoreimpana seurasi tanskalainen Rolf Sörensen, joka vuonna 1996 Atlantassa voitti varsinaisten ammattilaismeriittien lisäksi myös olympiahopeaa maantiepyöräilyssä. Näistä Hamilton on myös todennut ja toivonut että dopingtunnustuksia voitaisiin tehdä ilman seuraamuksia. Tässä syntyy törmäys, joka saattaa estää dopingin historian selkiytymisen tunnustusten kautta eli ainoalla suunnilleen luotettavalla tavalla.

Uhka on uhka, mutta…

Tuoreita dopingiin liittyviä uutisia on ollut myös se, että nyt rangaistusuhka ulottuu jo kahdeksan vuoden päähän. Käry voi käydä todella peräti kahdeksan vuotta myöhemmin, jos ja kun testit ovat niin kehittyneet että kielletty menetelmä voidaan näin todeta ja urheilijaa rangaista jopa postuumisti. Kaikki on mahdollista.

Testaajat uskovat että uhka hillitsee dopingin käytön aloittamista. Voihan se niinkin olla, mutta toisaalta esimerkiksi kultamitalista tulevat taloudelliset hyödyt on kyllä kahdeksassa vuodessa ehditty käyttää ja nauttia myös sillä tavoin voitosta. Sitä paitsi on vaikea uskoa, että mitalin menettäminen enää siinä vaiheessa olisi jotenkin konkreettinen uhka.

Kyseessä on myös vähän aikainen lähtö, koska vasta nyt on alettu kaiketi testata arvokilpailuissa aina 1-6 parasta. Jos vain mitalistit on testattu, mistä tietää ovatko kärynneiden tilalle mitaleille nousseet neljänneksi, viidenneksi tai kuudenneksi sijoittuneet olleet puhtaita. Ja jos huippu-urheilussa tiedetään lopullinen tuloslista vasta esimerkiksi kahdeksan vuoden kuluttua, jos jonkintasoinen varmuus on vasta sitten saatavissa, niin aika tivolilta tuntuu koko touhu.

Nyt olisi aina hyvä mahdollisuus saada selvitetyksi dopingkäytön todellista historiaa, jonka voivat kertoa vain urheilijat itse ja tietysti valmentajat ja muut asiaan sitoutuneet. Itse asiassa paljon on jo kerrottu. Ei ole kauaa kun luin Soulin 100 metrin finaalista kertovan kirjan, jossa Ben Johnson avoimesti kertoo sen ajan doping kuvioistaan. Johnson muuten nykyisin valmentaa nuoria juoksijoita Torontossa, elinikäinen kilpailukielto koskee ilmeisesti vain juoksemista.

Jos saisin valita, kannustaisin niin monia kuin mahdollista tulemaan ulos sieltä lääkekaapista. Tavallaan dopingongelma pitäisi pystyä julkisessa käsittelyssä arkipäiväistämään, jotta siihen voitaisiin ratkaisuja etsiä kiihkottomasti. Nyt jos joku tekee vaikkapa dokumentin jo moneen kertaan esillä olleista asioista, syntyy mediassa mahdoton kohu muka uusista paljastuksista.

Tunne on hieno asia, mutta se saattaa myös paisuttaa maailmaa ajattelun ulkopuolelle. Sankaruudella kasvot ovat loppujen lopuksi aika arkiset – juhlien jälkeen.

Arto Teronen

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat