1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Salminen ajoi toiseksi Italiassa

Juha Salmisen urakka enduron Italian sarjassa alkoi mallikkaasti.

Juha Salminen Italian maastoissa. Kuva: Juha Salmisen tiedotus

Juha Salminen käynnisti vauhdikkaasti enduron Italian mestaruuden metsästyksen. Salminen oli saapasmaan sarjan käynnistäneen Camerinon osakilpailun avauspäivän toiseksi nopein kuljettaja.

Yleiskilpailun voittoon viiletti ranskalainen Johnny Aubert, josta Salminen jäi minuutin.

- Ajoimme Aubertin kanssa koko päivän samoille sekunneille extreme- ja endurotesteillä, mutta crossitestillä tuli pataan sekuntikaupalla jokaisella kierroksella. Ei minulla ollut tuolla pätkällä tällä 250-kuutioisella pyörällä mitään asiaa kamppailla nelipuolikkaalla etenevää Aubertia vastaan, Husqvarnalla kilpaileva Salminen kertoi.

Toscanassa on satanut viime päivinä, mutta lauantaina aurinkokin näyttäytyi.

- Kurakelissä kuitenkin mentiin edelleen sateiden jäljiltä. Varsinkin juuri tuolla nurmipintaisella crossitestillä oli ihan riittävästi ämpärisavea. Syvät spoorit imivät voiman pikkupyörästä. Ajollisesti päivä kulki sinänsä ihan ongelmitta.

Lauantain kisan yleiskilpailussa kolmanneksi sijoittui mestaruutta puolustava italialainen Alex Salvini. Salmisen tavoin MM-sarjaa E1-luokassa ajava Eero Remes ylsi neljänneksi.

Italian sarjan toinen osakilpailu ajetaan sunnuntaina Camerinossa.