HJK-lupaus siirtyy Interin riveihin

FC Interin päävalmentaja Job Dragtsma vakuuttui Felipe Aspegrenin kyvyistä. 19-vuotias Aspegren vieraili Interissä testijaksolla kaksi viikkoa sitten.

Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueeseen kuuluva Felipe Aspegren siirtyy Veikkausliigassa pelaavan FC Interin riveihin. Aspegren siirtyy turkulaisseuraan Helsingin Jalkapalloklubin organisaatiosta kauden 2013 kattavalla sopimuksella.

Viime kaudella Aspegren pelasi pääasiassa Klubi 04:ssa Kakkosta. Hän oli HJK:n mukana kevään liigacupin otteluissa, ja pääsi kentälle kahdessa ottelussa. Kolumbiassa syntynyt, mutta Suomeen jo ennen kouluikää muuttanut Aspegren pystyy pelaamaan monipuolisesti puolustuslinjan eri pelipaikoilla sekä keskikentän pohjalla.

- Felipe on vielä nuori, mutta eri ikäluokkien maajoukkueissa pelanneena hänellä on jo tietyt perusvalmiudet kunnossa. Uskon, että hän pystyy myös kehittymään nopeasti, Dragtsma kommentoi seura tiedotteessa.