Suora

  • DreamHack Open Fall 2020

Peter Forsberg ei pidä NHL-apuja menestysreseptinä

Kunnaksen Kärki tapaa sunnuntaina ruotsalaisen jääkiekkolegendan, Peter "Foppa" Forsbergin.

urheilu
Jari Kärkkäinen, Peter Forsberg ja Kaj Kunnas.
Kuvaaja Jari Kärkkäinen (vas.) ja Kaj Kunnas (oik.) Peter Forsbergia tapaamassa.Yle

Urheilukatu 2:n Kunnaksen Kärki etenee sunnuntaina jääkiekkotunnelmissa. Kaj Kunnas pääsi tapaamaan Tukholmassa ruotsalaista lajilegendaa, Peter "Foppa" Forsbergia.

Forsberg kertoo haastattelussa mielipiteensä NHL-pelaajien merkitykseen MM-turnauksessa. Fopan mielestä yksistään NHL-avuilla ei maailmanmestaruutta voiteta.

- Ei ole helppoa kasata joukkuetta, joka toimii kahdessa viikossa. Mielestäni on hyvä resepti peluuttaa joukkue yhtenäiseksi kauden aikana. Yhteisöllisyyden tunne on kaiken a ja o. Paperilla Kanada ja Venäjä ovat varmasti vahvimmat, mutta on Suomella ja Ruotsillakin mahdollisuutensa, Forsberg kuvailee.

- Suomea ei pidä missään nimessä aliarvoida. He ovat eläneet ja pelanneet paljon turnauksia yhdessä. Näkee, että Suomen joukkuetta on rakennettu hartaudella, Forsberg kehuu.

Forsberg kertoo haikailevansa jäälle näin MM-kisojen aikaan, mutta tosi asiassa pelaajaura on jo taakse jäänyttä elämää. Jäälle kiekkotaituri menee enää harvakseltaan.

- Vain neljästä viiteen kertaan vuodessa. Lähinnä silloin, kun Tre Kronor -legendat pelaavat näytösotteluita tai vastaavia. Todella harvoin, Foppa paljasti.

Forsberg muistetaan myös Suomen kurittajana, etenkin Helsingin kisoissa 2003. Maailmanmestaria, olympiavoittajaa ja Stanley Cup -mestaria kuitenkin kaivelee yhä yksi muisto Tre Kronor -uralta. Mikä kaihertaa yhä ruotsalaisen mieltä? Se selviää sunnuntaina Urheilukatu 2:ssa, TV2 klo 19.05.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat