Toni Kohonen pelinjohtajaksi?

Sotkamon Jymyn lukkarilla Toni Kohosella on tänä kesänä mahdollisuus tehdä pesäpallohistoriaa.

urheilu
Toni Kohonen
Toni Kohosella on jo nyt takana hieno pesäpalloura, ja se yhä jatkuu. Kuva: Jarno Ranta / Yle

Jos Toni Kohonen valitaan Itä-Länteen, hän nousee kaikkien aikojen pesäpalloilijaksi ohi legendojen Eino Kaakkolahden ja Mauri Pyhälahden. Kaikilla kolmella on nyt 16. Itä-Länsi-edustusta.

- Valinta ei ole itsestään selvyys, sillä minun pitää pelata hyvin. En kuitenkaan lähde tavoittelemaan mitään merkkipaaluja. Mutta jos ne tulevat, otan ne ilomielin vastaan.

Kohonen tietää, mistä hän puhuu. Hän on nuoresta asti tehnyt ahkerasti töitä sen eteen, että hänestä tulee huippupesäpalloilija.

- Olen liikkunut mahdollisimman paljon ja kokeillut lajeja laidasta laitaan. Kun tulin miesten pesiksen pariin, minulle olikin hyötyä monipuolisuudesta. Olen päässyt harjoittelemaan ja pelaamaan terveenä. Olen myös saanut pelata hyvissä joukkueissa, joiden ansiosta olen päässyt näin pitkälle.

Hieno ura saamassa jatkoa

Kohonen kuitenkin tietää, että varsinkin talviharjoittelu tuntuu joskus pitkältä

- Niin kauan jatkan uraani, kun minulla on motivaatiota harjoitella talvella ja painaa kentällä myös kesällä. Veikkaan, että jonkun aikaa jatkan uraani eikä nyt alkava kausi olekaan viimeinen.

Mutta mitä tapahtuu, kun Kohonen lopettaa huikean pesäpalloilijauransa?

- Nyt pelinjohtohommat eivät kiinnosta, mutta urani jälkeen ne eivät ole poissuljettu. Kun urani loppuu, sitten mietin asiaa. Jos ryhdyn pelinjohtajaksi, ensin haluan aloittaa junioreista ja nähdä, kun he nousevat ja kehittyvät Superpesikseen.

Lajin kehittymisen kannalta Kohonen myös toivoo, että muutkin seurat vievät kotipelejään muille kentille.

Suomen mestaruuden kiertopalkinnosta ”Pojasta” Kohonen ja Sotkamon Jymy eivät kuitenkaan aio luopua.

- Aika perinteisin menoin olemme saunottaneet sitä. Välillä se on käynyt saunassa ja välillä myös uimassa. Poika on myös hävinnyt yllättäen ja ollut kauan kateissa. En tiedä, minne se on hävinnyt, mutta pääasia on, että se on löytynyt, Kohonen hymähtää.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat