Hyppää sisältöön

FC Honka kaatoi hallitsevan mestarin Naisten liigassa

Samantha Monahan viimeisteli FC Hongan molemmat täysosumat 2-1-voittopelissä PK-35 Vantaata vastaan. Åland United jatkaa Naisten liigan piikkipaikalla.

Kuva: Yle

FC Honka nappasi 2-1-voiton PK-35 Vantaasta Naisten Liigan tiistain ainoassa ottelussa. Päävalmentaja Timo Lounio kehui pelaajiensa asennetta ja piti tulosta äärimmäisen tärkeänä joukkueen tavoitteen kannalta.

FC Honka meni ensimmäisellä puoliajalla Samantha Monahanin maalilla johtoon, vaikka kotijoukkue hallitsi pelitapahtumia lähes suvereenisti.

- Tämä oli taisteluvoitto. Meidän oli pakko voittaa, että pysymme kärkiryhmässä mukana. PK hallitsi peliä, me yritimme kovasti ja teimme töitä kurinalaisesti. Onneksi tänään meidät palkittiin, Timo Lounio iloitsi.

Pallokerho tuli tasoihin reilun tunnin kohdalla. Espoolaiset eivät kuitenkaan missään vaiheessa näyttäneet tyytyvän pisteeseen ja Monahan saikin iskettyä voitto-osuman kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä.

- Viikko on ollut todella kova, teimme Porissa lauantaina paljon töitä. Toisen puoliajan alussa oli hieman sellainen tilanne, että kongi kumahtaisi, kun tuli väsy. Hyvät vaihdot auttoivat, Satu Kruus ja Henni Malinen toivat meidät takaisin peliin, luotsi kehui.

Hongan voitto tasoitti Naisten Liigan kärkeä. Piikkipaikkaa pitää yhdeksän ottelua pelannut Åland United 25 pisteellä. Kamppailut enemmän pelanneet PK-35 ja Honka tulevat pisteen ja kolmen päässä. Neljäntenä etenevä HJK on jäänyt ahvenanmaalaisista jo 11 pistettä.

- Olemme pelanneet erinomaisesti. Häviö Kokkolalle ja PK:lle sekä tasuri Ålandille, siinä pistemenetykset. Mitali on tavoitteena. Talven kovat ottelumme peruuntuivat, joten alkukaudesta olemme maksaneet vähän siitä, Lounio lisäsi.

Naisten Liigassa pelataan lauantaina täysi kierros. Honka matkaa Turkuun TPS:n vieraaksi PK-35 Vantaan kohdatessa GBK:n Kokkolassa.

Sarjataulukko

Åland United981040-325
PK-35 Vantaa1080226-1024
FC Honka1071222-1022
HJK942317-2014
Kokkola F10941414-1513
ONS831410-1910
TPS82157-137
Pallokissat81259-205
NiceF81166-234
GBK90277-252