Jalkapallon maaliviivateknologia käyttöön tänään

Seitsemän kallista ja huippunopeaa kameraa kertoo tuomarille ja katsojille, kävikö pallo maalissa.

urheilu
Maaliviivateknologia
KIMIMASA MAYAMA / EPA

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa ottaa tänään alkavassa Confederations Cupissa käyttöönsä maaliviivateknologian.

Fifan presidentti Sepp Blatter oli pitkään teknologiaa vastaan. Hänen mielestään tuomarivirheet kuuluivat peliin. Blatterin johtama vastarinta alkoi murentua, kun tuomarit hylkäsivät Frank Lampardin selvän maalin vuoden 2010 MM-kisoissa.

Kisojen jälkeen Fifalle tarjottiin kymmentä eri teknologiaratkaisua, joista osaa kokeiltiin viime joulukuun seurajoukkueiden MM-turnauksessa. GoalRef käytti hyväkseen magneettikenttiä ja Hawk-Eye kameroita. Kumpikaan ei lopulta kelvannut Fifalle, joka valitsi Confederations Cupiin ja vuoden kuluttua pelattaviin MM-kisoihin saksalaisen GoalControl-4D:n.

GoalControl-4D toimii siten, että seitsemän erityisnopeaa kameraa tarkkailee maalinsuuta. Epäselvässä maalitilanteessa tuomarin kelloon tulee alle sekunnissa signaali, joka ilmoittaa, kävikö pallo maalissa. Signaali välittyy myös stadionin valotauluille.

- Hienous on siinä, ettei se muuta tuomarin roolia. Se vain antaa ylimääräistä tukea, Fifa-johtaja Thierry Weil kehui valittua teknologiaa.

Fifa myös vakuuttaa, että teknologiaa käytetään vain epäselvän maalin tarkastamiseen.

Skeptikot ovat kritisoineet teknologiaa sen suurista kustannuksista. GoalControlin asennus stadionille maksaa 200 000 euroa ja sen käyttö 3000 euroa jokaista ottelua kohden.

Lähteet: AP

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat