Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Uinnin lyhyen radan MM

Sasu Salinin ura jatkuu Sloveniassa

Suomen koripallomaajoukkueen tukipilari Sasu Salin on allekirjoittanut kaksivuotisen jatkosopimuksen Union Olimpija Ljubljanan kanssa.

urheilu
Puolan Dardan Berishi ja Suomen Sasu Salin maiden välisessä koripallomaaottelussa.
Puolan Dardan Berishi ja Suomen Sasu Salin maiden välisessä koripallomaaottelussa.Marcin Bielecki / EPA

Viimeisen kolmen kauden ajan koripallon Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa slovenialaisen Union Olimpija Ljubljanan riveissä pelannut Sasu Salin, 22, jatkaa Olimpijassa aina kevääseen 2015 asti. Kesän EM-kisoihin valmistautuvan Suomen "Susijengin" syömähampaisiin kuuluva 191-senttinen takamies on allekirjoittanut kaksivuotisen jatkosopimuksen.

Salinin kolmivuotinen sopimus Olimpijan kanssa umpeutui kauden 2012/13 päätteeksi, mutta seura ilmaisi jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua halunsa jatkaa sopimustaan suomalaistakamiehensä kanssa.

- Sopimuksista muidenkin seurojen kanssa juteltiin, mutta mitään sellaista ei ilmaantunut, että minun olisi kannattanut lähteä Sloveniasta. Olimpija kertoi jo varhaisessa vaiheessa ennen kauden alkua haluavansa pitää minut Ljubljanassa ja tietenkin se on pelaajan kannalta aina hyvä uutinen, Salin kertoi Koripalloliiton tiedotteessa.

Salinin uuteen sopimukseen sisältyy kesän 2014 buyout -pykälä.

Union Olimpija Ljubljanan kuviot pelikaudelle 2013-14 ovat selvät: keväällä 2014 alkavan Slovenian liigan lisäksi seura osallistuu syksystä alkaen Adrianmeren liigaan sekä Euroopan kakkosliiga Eurocupiin.

Tavoitteetkin ovat selvät: Salinin kolmella kaudella Olimpija on voittanut kolmesti Slovenian cupin mestaruuden, mutta kansallisen liigan sekä Adrianmeren liigan mestaruudet ovat jääneet saavuttamatta.

- Ilman muuta kolmen Slovenian liigan hopeamitalin rivi on sellainen, jota olisi tarkoitus lähteä kirkastamaan. Ensimmäisellä kaudellani meillä oli lisäksi täydet mahdollisuudet voittaa Adrianmeren liiga, kun taas kahden seuraavan kauden aikana miehistömme muuttui lähes täysin kauden edetessä ja se sekoitti osaltaan peliä, Salin kertoo.

- Eurocupiin Olimpija sai villin kortin ja siellä tavoitteena on ilman muuta monen Euroliiga-vuoden jälkeen menestys.

Lähteet: Koripalloliiton tiedote

Suosittelemme

Tuoreimmat