Suora

  • Uinnin MM
  • Uinnin MM
  • Jääkiekkokierros
  • Jonatan Johansson jalostaa jalkapalloaivojaan uudessa roolissa Skotlannissa
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Rastipisteessä: Urheiluhullut

Suunnistaja Hannu Airila kertaa Rastipisteessä-kirjoituksessaan matkaansa Vuokatin MM-kisoihin.

urheilu
Hannu Airila
Yle

Vuokatin MM-kisat alkavat vihdoin ja viimein sunnuntaina. Kauan odotettuihin kotikisoihin on tulossa suunnistajia liki 50 maasta, ja paikalle odotetaan yli 10 000 kisavierasta. Itse olen yksi niistä onnekkaista, jotka pääsevät juoksemaan sinivalkoinen paita päällä kotimaan tantereella.

Omalla kohdallani Vuokatin kisat kruunaavat projektin, joka sai alkusysäyksensä vuoden 2010 MM-kisoista Trondheimissa. Olin tuolloin ensimmäistä kertaa mukana MM-kisoissa, ja muutaman vuoden päässä siintävät kotikisat olivat hyvä ja konkreettinen tavoite.

Myös lähipiiristä löytyi uskoa ja tukea kolmivuotisen projektin toteuttamiseen. Sain tuekseni sponsoreita sen verran, että saatoin harjoitella ammattimaisesti ja jättää opinnot projektin ajaksi jäihin. Valmennuspuoli järjesteltiin kuntoon niin fysiikan kuin psyyken osalta, ja kaikki näytti lupaavalta.

Ei kuten Strömsössä

Ensimmäinen vuosi meni penkin alle. Hyvän talven jälkeen juoksin joitakin kisoja hieman huonolla asenteella, mikä näkyi heti tulostasossa. Odotettua huonommat tulokset veivät tarvittavan rentouden, ja kauden mittaan sisäistin vääränlaisen suunnistustekniikan.

Kauden päätavoite, Ranskan MM-kisat jäivät väliin, kun en selvittänyt tietäni katsastuksista kisakoneeseen. Kaudesta ei jäänyt käteen tuloksellisesti juuri mitään, mutta ymmärsin onneksi ottaa opikseni epäonnistumisista.

Seuraavan talven talvehdin Portugalissa, ja siellä ollessani sain suunnistustekniikan takaisin raiteilleen vaikka kovaa työtä se vaati. Heti keväästä lähtien suunnistus sujui taas hyvin, ja pääsin edustustehtäviin niin Ruotsin keväisiin EM-kisoihin kuin Sveitsissä pidettyihin MM-kisoihin.

MM-kisojen keskimatkalla olin parhaana suomalaisena 11. sijalla, mikä antoi uskoa siihen, että Vuokatin kisajoukkueeseen pääsy olisi mahdollista.

Viime talven vietin hyväksi havaitulla tavalla eteläisessä Euroopassa lämpimissä olosuhteissa. Talviharjoittelujakso sujui hyvin, enkä joutunut pitämään ylimääräisiä lepopäiviä sairastumisten tai loukkaantumisten takia. Kauden rakenne oli kuitenkin mielenkiintoinen, sillä metsämatkojen MM-kisajoukkueen ainoat näytönpaikat olivat käytännössä juhannuksen katsastuskisoissa.

Katsastuksia edeltävänä viikonloppuna juostusta Jukolan viestistä tarttui kotiinviemisiksi flunssa, joka pakotti jättämään viimeistelyharjoitukset väliin. Pienestä taudista huolimatta onnistuin tekemään katsastuksissa suorituksen, joka riitti valintaan. Lauantaina liityn muun joukkueen muonavahvuuteen ja alan tunnustella ainutlaatuista kisatunnelmaa.

Riskinpaikkoja

Kolmen vuoden aikana on tullut useasti mieleen, että urheilijat ovat hulluja. Työmäärä ja panostus tavoitteena oleviin kisoihin on intensiivistä, pitkäjänteistä – ja erittäin riskialtista. Ensinnäkään ei ole itsestään selvää, että fyysinen harjoittelu onnistuu ja vie eteenpäin.

Toisekseen loukkaantumisia, rasitusvammoja tai sairauksia on melko mahdotonta aikatauluttaa. Lisäksi erityisesti suunnistuksessa voi yksi virheellinen tulkinta tai väärä ajatus kaataa koko kisasuorituksen hetkessä. Ja vaikka kaikki muuten menisi hyvin, voi olla että kanssakilpailijat vain ovat kovempia.

Alun vaikeuksista huolimatta polku vie nyt kohti Vuokatinvaaraa ja projektin kruunaavaa keskimatkan kilpailua. Lähes päivittäin olen hymyillyt itsekseni tyytyväisenä fiiliksiin, joita harjoittelu parhaimmillaan tarjoaa. Valinta urheiluun panostamisesta täytyy tehdä tunteella, järkeähän siinä ei juuri ole. Ensi viikolla meitä sitten laitetaan tuloslistalle järjestykseen, urheiluhulluja.

Hannu Airila

Suosittelemme

Tuoreimmat