1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Timo Pursio – kymmenen Suomen mestaruutta ja 26 vuotta frisbeegolfia

Frisbeegolfin European Openiin valmistautuva Timo Pursio aloitti frisbeegolfin vuonna 1987. Vielä 26 vuotta myöhemminkin laji jaksaa edelleen innostaa ja lopettamispäätös on siirtynyt vuosi vuodelta eteenpäin.

Timo Pursio on viihtynyt frisbeegolfväylillä jo 26 vuotta. Kuva: Visa Ruuhinen

Timo Pursio, 41, on tehnyt pitkän uran frisbeegolfin parissa, sillä Suomen kaikkien aikojen menestyneimmän frisbeegolfaajan ura alkoi jo vuonna 1987. Kipinä lajin aloittamiseen tuli perhepiiristä.

- Isoveli toi kiekkoja kotiin kavereiden kautta ja ne vähän kiellettiinkin, että näitä on vaikea heittää. Siitä sitten tietysti innostuin, että onko se niin vaikeata ja salaa kävin kokeilemassa. Kyllä se siitä asti on jäänyt, Pursio kertoo.

Pursiolla ei ole frisbeegolfin lisäksi muuta heittolajitaustaa. Hän harrasti hetken aikaa jousiammuntaa frisbeegolfin ohella, mutta lajivalinta oli varsin nopeasti selvillä.

- Muutama välivuosi on ollut, mutta aika tiiviisti kumminkin heitellyt silloin tällöin välivuosinakin. Se viehätys on siinä, ettei koskaan tule täydellistä kierrosta ja aina pystyy parantamaan, hän sanoo.

Pursio alkoi myös menestyä varsin nopeasti lajin aloitettuaan, kun jo vuonna 1989 hän juhli nuorten maailmanmestaruutta. Porvoolainen on yksi kolmesta suomalaisesta juniorimaailmanmestarista Mikko Laakson (1985) ja Seppo Pajun (2010) ohella.

Meilahdesta maailmalle

Porvoolaisen uran alkuvaiheissa Suomessa oli vain yksi rata, joka rakennettiin Meilahteen vuonna 1983. Nykyään pienemmällä käytöllä oleva rata oli aikoinaan tuttu paikka myös Pursiolle, mutta nopeasti hän löysi myös uusia paikkoja harjoitella.

- Aika nopeasti puistoon siirryimme niistä alkuajoista. Visa Ruuhisen kanssa kävimme paljon Laajasalossa. Meillä oli yksi tai kaksi koria ja heitimme koriin monesta eri heittopaikasta ja teimme omia väyliä. Se aika on ollut merkittävässä roolissa omaan uraan nähden. Keksimme vähän tällaista uutta ehkä, Pursio muistelee.

- Meilahti jäi aika nopeasti sinne taakse. Moni ymmärsi, että se on aavistuksen väärä paikka lajille, koska kyllä se puistoihin kuitenkin kuuluu. Kyllä niitä ratoja sitten rakennettiin kilpailuja varten moneenkin puistoon, korit tuotiin paikalle ja pystytettiin rata ja heitettiin kilpailu niillä, hän jatkaa.

Frisbeegolfista on tullut koko kansan laji nyt viimeisinä vuosina ja siihen törmää ihan joka paikassa

Timo Pursio

Kymmenkertainen Suomen mestari on myös nähnyt lajin muuttuvan pienten piirien harrastelusta koko kansan urheilulajiksi.

- Onhan laji mennyt eteenpäin, vaikka perusasiat pysyvätkin samana. Kiekot ovat muuttuneet siitä kun aloitimme ja pelaajamäärät ovat kasvaneet ihan huikeasti. Ratoja on tullut aivan valtavasti lisää, nyt niitä on kolmen sadan hujakoilla, jos en paljon valehtele, hän sanoo.

- Kasvu on ollut merkittävää kahdessakymmenessäviidessä vuodessa. Siitä on tullut koko kansan laji nyt viimeisinä vuosina ja siihen törmää ihan joka paikassa, hän jatkaa.

Kesä kerrallaan eteenpäin

41-vuotiaana Pursio kuuluu European Openin kokeneimpaan kaartiin. Kirjatyöntekijänä Bookwell OY:ssä työskentelevä myöntää, että ikä alkaa tulla hiljalleen vastaan.

- Enää ei toivu rasituksesta yhtä nopeasti, milloin vihoittelee selkä ja milloin olkapää, hän kertoo.

Nykyään Suomen mestarin harjoittelu noudatteleekin kehon viestejä. Normaalisti hän harjoittelee noin kolme kertaa viikossa muutamia tunteja kerrallaan. Keväisin hän hakee massaharjoittelulla tuntuman tulevaa kilpailukesää varten, joka tosin nykyään on varsin suppea.

- Tänä vuonna heitän European Openin ja Finnish Mastersin, eli saattaa mennä koko kausi kahdella kisalla. Frisbeegolf on vakava harrastus työn ohella, jos näin voi leikkimielisesti sanoa, hän naurahtaa.

Jos kesän lopussa peli tuntuu hyvältä, niin kyllähän niitä majoreita joka vuosi jossain päin Eurooppaa järjestetään

Timo Pursio jatkosuunnitelmistaan.

Ura on myös ehtinyt tavallaan jo loppua kertaalleen, sillä kaksi vuotta sitten Pursio päätti omassa mielessään jo lopettavansa kilpailemisen.

- Kuvittelin, että se oli siinä ja ettei olisi jaksanut enää painaa veren maku suussa, mutta jostain se motivaatio sieltä taas löytyi, Pursio pohtii.

- Ensi keväänä se on taas pohdinnan paikka, nykyään on kuitenkin paljon muutakin esimerkiksi perheen kanssa. Nykyään ehkä vähän eri kantilta kuitenkin katselee tätä touhua, joten jos kesän lopussa peli tuntuu hyvältä, niin kyllähän niitä majoreita joka vuosi jossain päin Eurooppaa järjestetään.

Frisbeegolfin European Open käydään Nokialla 18.-21. heinäkuuta. TV2 näyttää kisan ratkaisun suorana lähetyksenä sunnuntaina 21. heinäkuuta kello 15.30 alkaen. Kilpailun voi katsoa myös Yle Areenasta.