Suora

  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Arvo-ottelussa debytoinut Saari palkittiin heti kentän parhaana

Naisten Itä-Länsi-ottelun parhaana palkittu Saija-Maria Saari jännitti ennen ottelua, mutta pelin alettua hän vapautui tsemppaamaan joukkuekavereitaan villisti.

urheilu
Sarita Heikkinen (vas.), Tanja Vehniäinen, Sanna Luoma sekä Saija-Maria Saari (oik.)
Saija-Maria Saari (oik)Lehtikuva

Pesäpallon naisten 53. Itä-Länsi-ottelu päättyi Lännen voittoon, kun Itä kaatui Hyvinkään Pihkalan stadionilla lukemin 1-0 (2-2, 6-2).

Saija-Maria Saarelle arvo-ottelu oli ensimmäinen aikuisten tasolla. Lapuan Virkiän 23-vuotias peluri onnistui debyytissään hyvin ja palkintoraati palkitsi hänet koko ottelun parhaana pelaajana.

- Tosi hyvät ja vapautuneet fiilikset on kyllä tällä hetkellä. Onnellisuuskäyrä on korkealla, iloinen Saari kertoi ottelun jälkeen.

Lännen joukkueen kakkoskärjessä ja ulkokentällä siepparina pelanneella Saarella oli ottelussa merkittävä rooli, sillä hän tasoitti avausjakson viimeisessä vuorossa viimeisenä lyöjänä. Kova paine ei tilanteessa häirinnyt Virkiän peluria, vaan hän sijoitti pallon kylmänviileästi kakkospuolelle väliin.

Ennen ottelua Saari kuitenkin jännitti hyvinkin paljon.

- Aika pitkä oli päivä, vaikka paljon oli tekemistä. Kyllä piti jännittää aika lailla. Päätin kuitenkin nauttia ja ilakoida kaikesta mahdollisesta, kun on tänne päässyt pelaamaan. Näköjään se oli sitten sellaista vapautunutta meininkiä, hän sanoi.

Jännitys oli kuitenkin ottelun alettua nopeasti ohi ja se näkyi myös Saaren otteissa.

- Ulkopelissä kun saa ensimmäisen pallon ja sisäpelissä ensimmäiset lyönnit alle, niin ei sen jälkeen tarvitse enää jännittää. Eikä silläkään ole oikeastaan väliä meneekö suoritus hyvin vai huonosti, Saari mietti.

Ottelun aikana Saari ihastutti yleisöä useasti myös villeillä tuuletuksillaan.

- Uskon, että tuulettaminen ainakin vie pidemmälle kuin se, että mökätään siellä ja ei tsempata kaveria. Luotan itse positiiviseen vireeseen, hän sanoi.

Suosittelemme

Tuoreimmat