Salomäki seiväsmestariksi - Moskovan MM-kisat jäävät silti haaveeksi

Eemeli Salomäki taivutti Kalevan kisojen seiväsmestariksi, mutta Moskovan MM-kisoihin on lähdössä Jere Bergius, joka jäi ilman tulosta Kalevan kisoissa.

Eemeli Salomäki vei seiväskultaa Vaasassa. Kuva: Lehtikuva

Eemeli Salomäki taivutti seiväshypyn mestariksi Kalevan kisoissa Vaasassa. Salomäen voittotulos jäi kuitenkin 540:ään ja Moskovan MM-kisamatka jää näin Salomäellä haaveeksi.

Salomäki teki kolme turhaa yritystä Moskovan B-tulosrajasta 560. Vaasan seiväsmittelössä hopealle taivutti Olli Rannikko - tulos 530. Vesa Rantanen vei pronssimitalin (tulos 530).

Moskovan MM-kisoihin on lähdössä 560 tällä kaudella ylittänyt Jere Bergius. Bergiuksen Kalevan kisat päättyivät katastrofiin - aloituskorkeus 540 oli liikaa ja Bergius jäi ilman tulosta.

Salomäki arveli, että seipään tiukka aikataulu heikensi finaalituloksia. Karsinta hypättiin perjantai-iltana ja finaali lauantaina iltapäivällä.

- Eilispäivä tuntui jaloissani. Ehkä aikataulu vaikutti tulostasoon, ensi vuonna aikatauluja kannattaa miettiä tarkemmin, Salomäki sanoi.

Miehet, seiväs, finaali

  1. Eemeli Salomäki         540
2. Olli Rannikko           530
3. Vesa Rantanen           530
4. Mikael Westö            515
5. Jarno Kivioja           515
6. Samuli Järvelä          500
7. Jussi Vähätiitto        500