Hyppää sisältöön

Joko Wirkkalan keihäs lentää MM-kisoissa yli 80 metriä?

Teemu Wirkkalan kauden tulokset olisivat riittäneet loppukilpailuihin viime vuosien MM-kisoissa. Berliinissä ja Osakassa toholammilainen jäi kauas kärjestä.

Kuva: Tomi Hänninen

Nelossija Berliinistä, Daegussa ja Osakassa niukin naukin kahdeksan parhaan joukkoon.

Teemu Wirkkalan sijoitukset MM-kisojen loppukilpailussa näyttäisivät kovin erilaisilta, jos toholammilainen olisi heittänyt tämän kauden tasollaan.

Daegussa Wirkkala ei ollut mukana, Osakassa ja Berliinissä kylläkin.

Jos Moskovan keihäskolmikon viimeisen paikan vieneen Teemu Wirkkalan kauden paras heitto pannaan vertailuun kolme edellisen MM-finaalin tulosten kanssa, nähdään, että tulos riittäisi helposti loppukilpailun kolmelle viimeiselle kierrokselle.

Wirkkala löytyy maailman kärkitulosten listalta vasta riviltä 22 tuloksella 82,91.

Varauksia tietysti riittää. Tulos syntyi kesäkuun puolivälissä Paavo Nurmen kisoissa, ihanteellisissa olosuhteissa. Lisäksi kauden parhaaseen on vaikea yltää, kun panoksena on paikka keihään finaalissa, loppukilpailusta puhumattakaan.

MM-kisoissa Wirkkala ei ole 80 metrin rajaa vielä rikkonut.

Osakan superkisassa 2007 toholammilainen olisi ollut nykytuloksellaan heikoimmilla. Kisan kahdeksanneksi hän kiilaisi, 82,10 metriä heittäneen Tero Järvenpään yläpuolelle.

Tuolloin Wirkkala oli loppukilpailun viimeinen tuloksella 78,01.

MM-finaalin ja maailman kärjen taso on kuitenkin laskenut vuoden 2007 superkesästä. Vaikka Andreas Thorkildsen kiskaisi Berliinissä 2009 voittoon heittämällä 89,59 ja Guillermo Martinez otti hopeaa kovalla tuloksella 86,41, pronssi kuitattiin kiskaisemalla 82,97.

Wirkkala olisi siis jäänyt kirvelevällä kuuden sentin erolla neljänneksi. Itse kisassa Wirkkala heitti aikanaan kolmannellaan 79,82, jolla oli kisan yhdeksäs.

Kahta vuotta myöhemmin Matthias de Zordo otti maailmanmestaruuden 86,27 kantaneella heitolla. Mitaleille vaadittiin yli 84-metrinen.