1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Tavi haluaa tuoda ratkaisuvoimaa SaiPaan

Pelicansista SaiPaan siirtynyt Janne Tavi haluaa ottaa Lappeenrannassa jälleen uuden askeleen urallaan.

(Arkistokuva) Kuva: YLE

Janne Tavi debytoi SM-liigajoukkue SaiPan paidassa perjantaina Pitsiturnauksessa Raumalla. Vaikka lappeenrantalaisten kauden avannut harjoitusturnaus ei sujunut tuloksellisesti hyvin, oli Pelicansista Etelä-Karjalaan siirtynyt Tavi tyytyväinen päivän päätteeksi.

- Ainakin pysyi suhteellisen hyvin pystyssä, paremmin kuin treeneissä. Ensimmäisiä pelituntumia lähdimme hakemaan ja sen saimme, Tavi sanoi perjantain urakan jälkeen.

- Pitsiturnaus on aika vaikea kyllä, kun osa on ollut vasta vajaan viikon jäällä. Kyllä se on aikamoista totuttelua uusiin varusteisiin. Tästä on turha vetää mitään johtopäätöksiä voimasuhteista, mutta onhan pelaaminen aina kivempaa kuin treenaaminen, hyökkääjä jatkoi.

Helsinkiläisen viime kausi oli jälleen askel eteenpäin, kun 23-vuotias laitahyökkääjä iski tehot 16+11 ja oli lahtelaisten kolmanneksi paras maalintekijä.

Täksi kaudeksi Tavi himoitsi kuitenkin vielä suurempaa roolia, jota SaiPassa on maalintekijälle varmasti tarjolla.

- Halusin kehittää omaa peliä ja päästä ihan kunnolla pelaamaan. Ei todellakaan tullut mitään kyllästymistä Lahteen, mutta ehkä pieni ajatus takaraivossa oli, että vaihtelu voisi virkistää, Tavi kertasi siirtonsa syitä.

Vety ja atomi ovat tulleet ehkä vähän liiankin tutuksi.

Janne Tavi

- Haluan tuoda joukkueeseen ratkaisuvoimaa ja päättäväisyyttä. Sitä, että voitamme pelejä ja väännämme loppuun asti. Jokainen piste on tärkeä, hän jatkoi.

Kotiutuminen Lappeenrantaan on sujunut hyvin, sillä joukkue otti helsinkiläisen hyvin vastaan.

- Meillä on nuori ja eteenpäin menevä joukkue. Varmaan senkin takia oli helppo päästä siihen sisään, kun kaikki muutkin ovat nuoria, Tavi sanoi.

- Joukkue on iskukykyinen, eikä se ole heikentynyt viime kaudesta yhtään. Kauden alku tulee olemaan tärkeä, hän jatkoi.

Lisäksi myös kaupungin tavat ja murre alkavat olla tuttua kauraa.

- Onneksi siellä ei väännetä niin pahasti mitä täällä lännessä (Raumalla). Vety ja atomi ovat tulleet ehkä vähän liiankin tutuksi. Kyllä siellä hiljalleen rupeaa pärjäilemään, hyökkääjä naurahti.