Suora

  • Mikä ihmeen lukukoira?
  • Närbild
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Mieletön pituusfinaali - Menkov leiskautti kaksi hirmuponkaisua

Aleksandr Menkov kesti pituussuosikin paineet ja kohenteli kaksi kertaa maailman kauden kärkitulosta, joka palkittiin lopulta maailmanmestaruudella.

urheilu
Aleksander Menkov

Miesten pituuskilpailusta kehkeytyi herkullinen ja yleisöystävällinen koitos MM-mitaleista.

Venäläinen Menkov syttyi kolmannella kierroksella täräytettyään 852, joka laittoi käytännössä muille jauhot suuhun. Tämän jälkeen kilpailussa taisteltiin lähinnä himmeimmistä mitaleista.

Kuin varmuudeksi Menkov kohensi toistamiseen tämän kauden maailman kärkitulosta hypättyään 5. kierroksella voittolukemiksi 856. MM-kulta oli Menkoville ensimmäinen aikuisten arvokisamitali.

Kesäkuusta asti Hollantia edustanut, ex-ghanalainen Ignisious Gaisah nousi pituuden jokeriksi. Kolmekymppinen Gaisah voitti Helsingin MM-kisoissa hopeaa vuonna 2005, mutta tämän jälkeen ulkoratojen arvokisoissa ei ollut kulkenut. Näyttävä paluu parrasvaloihin tuotti Moskovassa MM-hopean tuloksella 829.

Pronssille venytti Meksikon Luis Rivera, joka sai onnistuneen 827 ponkaisun viidennellä kierroksella.

Eusebio Caceres johti kolmannella kierroksella kilpailua tuloksella 825, mutta espanjalainen tippui lopulta mitalikorokkeelta jäätyään sentin marginaalilla neljänneksi.

Pituuden olympiavoittaja Greg Rutherford jäi karsintaan eikä selviytynyt 12 parhaan joukkoon.

Miesten pituushypyn MM-finaali:

1.

Aleksander Menkov

RUS

856

2.

Ignisious Gaisah

NED

829

3.

Luis Rivera

MEX

827

4.

Eusobio Caceres

ESP

826

5.

Mauro Da Silva

BRA

825

6.

Christian Rief

GER

822

7.

Godfrey Khotso Mokoena

RSA

810

8.

Damar Forbes

JAM

802

9.

Sebastian Bayer

GER

798

10.

Louis Tsatsoumas

GRE

798

11.

Dwight Philips

USA

788

12.

Li Jinzhe

CHN

786

Suosittelemme

Tuoreimmat