Sordon pitkä piina päättyi: "Tämä on upea hetki"

Dani Sordo nousi viimein rallin MM-sarjassa voittajaksi.

urheilu
Dani Sordo
Dani Sordo kaasutteli ykköseksi Saksassa. EPA

Dani Sordo voitti Saksan MM-rallin jännittävien vaiheiden jälkeen. Voitto oli ensimmäinen Sordolle, joka metsästi avausvoittoa rallin MM-sarjassa pitkään, mutta lopulta 106. kisa toi täysosuman espanjalaiselle.

- Tämä on upea hetki minulle, sanoi tunteikas Sordo, jolla oli 33 palkintopallisijoitusta ennen voittoa.

Kisan voitto ratkesi vasta viimeisellä erikoiskokella, johon Sordo lähti kolmen sekunnin etumatkalla Thierry Neuvilleen nähden.

- Olin niin hermostunut lähdössä, mutta tämä voitto on jotakin, mistä olen unlemoinut vuosia.

- Thierry painosti kovasti. Hän oli vähän ensin vähän hitaampi kuin minä, mutta sitten nopeampi, joten minun piti painaa hullun lailla.

Päätöspätkällä Neuville kuitenkin käväisi ulkona ja jäi kakkoseksi lopulta 53 sekunnin erolla. Ensimmäistä täyttä kauttaan ajava Neuville joutuu edelleen hakemaan avausvoittoaan.

- Tunnen todistaneeni jälleen paljon, vaikka voitto karkasikin, belgialainen sanoi.

- Päätin, että me hyökkäämme viimeisellä pätkällä, mutta metsästä tultaessa otin väärin nopean vasurin viinitilalle ja ajauduimme ulos tieltä. Onneksi pääsimme kuitenkin takaisin tielle ja selvisimme maaliin, Neuville selvitti päätösek:n tapahtumia.

Mikko Hirvonen oli kisan kolmas, mutta eroa tallikaveri Sordoon kertyi yli kaksi ja puoli minuuttia. Lauantaina johtopaikalta kisan keskeyttänyt Jari-Matti Latvala oli lopputuloksissa seitsemäs.

Power Stagen voitosta kolme pistettä napannut Sebastien Ogier jatkaa MM-sarjan kärjessä 184 pisteellään. Neuville on 75 pistettä perässä, kun kautta on jäljellä neljä kissa. Latvala taistelee vielä MM-hopeasta, sillä hän on 11 pistettä Neuvillen perässä.

Lähteet: AFP

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat