Suora

  • Uinnin MM
  • Uinnin MM
  • Jääkiekkokierros
  • Jonatan Johansson jalostaa jalkapalloaivojaan uudessa roolissa Skotlannissa
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Rastipisteessä: Harjoittele kuten kilpailet

Hannu Airila pohtii, minkälainen harjoittelu on avain parhaisiin kilpailutuloksiin.

urheilu
Hannu Airila kuvassa
SSL

Urheiluvalmennuksessa usein kuultu suositus on, että urheilijan tulisi kilpailla, kuten hän harjoittelee. Ohje on hyvä, sillä se muistuttaa urheilijaa siitä kuinka harjoituskauden ja yksittäisten harjoitusten aikana tehty työ näkyy kilpailusuorituksessa ja lopputuloksissa. Eräs paikallinen suuri ajattelija kuitenkin suosii saman sanonnan käännettyä muotoa: harjoittele kuten kilpailet.

Itsekin olen pienen pohdinnan jälkeen omaksunut jälkimmäisen muodon, vaikka niissä ei suurta eroa olekaan. Olennaisin ero lienee siinä, mihin asiaan pyritään keskittymään ja vaikuttamaan. Se, joka kilpailee kuten harjoittelee, reagoi kilpailusuorituksellaan siihen mitä harjoituksissa on tehnyt. Se, joka harjoittelee kuten kilpailee, pyrkii ennemmin muokkaamaan harjoitteluaan kilpailutilanteen mukaiseksi. Ensimmäinen vaihtoehto on reaktiivista toimintaa, jälkimmäinen proaktiivista.

Kilpailutilanteen elementtejä

Kevään aikana pääsin tekemään runsaasti MM-kisoihin valmistavia kilpailunomaisia harjoituksia maailman parhaiden suunnistajien kanssa. Ensin osallistuin muutamaan Sveitsin maajoukkueen harjoitukseen, joissa käytössä olivat elektroninen leimausjärjestelmä, sama GPS-seurantajärjestelmä kuin mitä kilpailuissa käytetään sekä lähtölistat. Lisäksi valmentajat rakensivat maastoon kilpailua vastaavat lähtökarsinat ja –viitoitukset. Sveitsiläisten harjoituksissa pääsi juoksemaan mies miestä vastaan monia tämän hetken huippuja vastaan, ja välittömästi harjoituksen jälkeen oli mahdollista analysoida reitinvalinnat GPS-seurantasivustolta.

Heti perään alkoi Suomen maajoukkueleiri, jolla myös keskityttiin kilpailunomaisiin harjoituksiin. Puitteet olivat kutakuinkin samanlaiset sveitsiläisiin verrattuna, ainoastaan reaaliaikaista GPS-seurantaa ei ollut vaan urheilijat latasivat omatoimisesti omat GPS-reittinsä liiton palvelimelle. Jokainen harjoitus analysoitiin tarkasti ja uskon että tällä leirillä oli sen kovuudesta huolimatta tärkeä rooli kisojen suhteen.

Leirin jälkeen tein vielä kolme kovaa keskimatkan kilpailunomaista harjoitusta seuramme ranskalaistähden Thierry Gueorgioun kanssa. Näissä harjoituksissa käytimme samaa 1,5 minuutin lähtöväliä, joka oli käytössä myös MM-kisoissa. Lähtöhetkellä kartta otettiin maasta, juostiin muutama kymmentä metriä varsinaiselle lähtöpaikalle kuten kilpailuissakin on tapana, ja sen jälkeen rata suunnistettiin kilpailuvauhdilla maaliin asti. Kaikki harjoitukset olivat MM-kisojen keskimatkan suhteen relevanteissa maastoissa, joten GPS:n avulla reitinvalintoja vertailemalla sai hyvän kuvan erityyppisten maastonosien kulkukelpoisuudesta ja –nopeudesta.

Vaiva kannattaa

Harjoittele kuten kilpailet, niin voit kilpailla kuten olet harjoitellut. Kun kisavauhtiseen harjoitukseen lisää pieniä elementtejä – kuten kisan kaltaiset lähtöjärjestelyt tai kilpailua vastaavan lähtövälin – niin samasta harjoituksesta on saatavissa samalla rahalla paljon enemmän irti. Se hyöty kannattaa ehdottomasti hyödyntää aina kun mahdollista. Vuokatissa keskimatkan finaalissa oli käytössä poikkeuksellinen 1,5 minuutin lähtöväli. Karsintojen perusteella olin saanut lähtöpaikan Ranskan Gueorgioun ja Sveitsin Hubmannin välistä, samojen kavereiden joiden kanssa olin tehnyt useampia kovia harjoituksia kevään mittaan. Siksi MM-finaalin lähtöviivalla fiilis oli rento ja hymy herkässä: ”Tuttu tilanne - tämähän on kuin harjoituksissa.”

Ensi vuonna sitten on tavoitteena harjoitella siten, että hymyä riittää vielä maalissakin.

Hannu Airila

Suosittelemme

Tuoreimmat