1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Huovinen vs Poikola: Suomen pelitapa

Suomi juoksee vastustajalta jalat alta. Huonona päivänä aggressiivinen pelitapa voi kostautua.

Petteri Koponen (oik) on Suomen johtavia pelaajia. Kuva: Lehtikuva

Koripallon EM-kisojen Suomen pelejä ennakoidaan ja kommentoidaan kisojen ajan juttusarjassa Huovinen vs Poikola. Siinä koripalloa vähän ymmärtävä mutta innokkaasti katsomosta seuraava toimittaja Timo Huovinen kyselee koripallon ammattivalmentaja Pieti Poikolalta Suomen pelien saloista. Välillä erittäin tyhmiäkin kysymyksiä.

Poikola toimii kisojen ajan Yle Urheilun kommentaattorina.

Apuna keskustelun ymmärtämiseksi voit käyttää myös liitteenä olevaa Susijengi – sanakirjaa.

Huovinen: Palloilussa puhutaan paljon eri joukkueiden pelitavoista. Jääkiekossa Suomen maajoukkueella on Meidän peli ja jalkapallossa Suomi pelaa ”joulukuusta”. Kerrotko yleisesti mikä on Suomen miesten koripallomaajoukkueen eli Susijengin pelitapa? Ensin puolustuspelaaminen.

Poikola: Suomi pelaa molemmissa päissä hyvin aktiivisesti. Puolustuksessa Suomi pyrkii painostamaan palloa koko kentältä. Syöttölinjoille yritetään laittaa painetta. Näin jokainen syöttö pyritään tekemään mahdollisimman vaikeaksi.

Vastustajan hitaassa hyökkäyksessä Suomen puolustus ohjaa voimakkaasti pallollista vastustajan pelaajaa kohti päätyrajaa. Tässä vaiheessa Suomen iso mies saattaa auttaa palloa ylös tuovan vastustajan puolustamisessa tuplaamalla hetkellisesti pallon kuljettajan.

Tällä pyritään siihen, että palloa ylös tuova vastustaja ei pääsisi hyökkäysalueen keskustaan ja ajamaan sieltä korille. Siis keskusta-ajoja ei sallita.

Sama tilanne toistuu korin alla olevan ison miehen puolustuksessa. Jos pallo syötetään isolle miehelle sinne, häntä puolustavan Suomen pelaajan lisäksi tulee toinen pelaaja auttamaan ison miehen puolustusta eli tuplaa tämän.  

Tämä vaatii paljon energiaa ja siksi Suomi käyttääkin paljon tuoreita jalkoja vaihtopenkiltä.

Rohkeita ratkaisuja

Huovinen: Miten sitten hyökkäys toimii?

Poikola: Hyökkäyksessä Suomi pyrkii juoksemaan kenttää ja hyödyntämään sen vaiheen, jolloin vastassa on organisoimaton puolustus. Palloa työnnetään voimakkaasti eteenpäin syöttämällä tai kuljettamalla (Petteri Koponen).

Hyökkäyssuunnan nopeissa vaihtotilanteissa - eli tilanteissa, joissa vastustaja menettää pallon Suomen riistolla tai Susijengi saa puolustuslevypallon - Suomi ottaa rohkeita ratkaisuja. Valinnat ovat kuitenkin hyviä ja heitot suoraan rytmistä siten, että joukkueella on hyvä mahdollisuus hyökkäys levypalloon.

Huovinen: Entäs, jos nopea tai puolinopea hyökkäys ei onnistu, vaan joudutaan hyökkäämään "rauhassa"?

Poikola: 5-5-tilanteessa Suomi juoksee dynaamisia kuvioita. Esimerkkinä on kuvio, jossa pelataan pallo suoraan sisään isolle miehelle ja laidat leikkaavat läpi.

Useissa hyökkäyksissä pelataan Koposelle palloscreen tai sitten hänet screenataan ylös pelaaamaan 1-1-tilanne puolustajaansa vastaan (ks. screen-termistä Susijengin-sanakirjasta).

Tarkoin opeteltu pelitapa

Huovinen: Me toimittajatkin olemme jo vuosia rummuttaneet sitä, että Suomen pelitapa on erilainen kuin muilla joukkueilla. Onko se sitä ja jos on niin miten?

Poikola: Ehkäpä Suomen pelaaminen on aktiivisempaa kuin useimmilla vastustajilla. Puolustus on aggressiivisempaa, sillä puuttuvia senttejä on yritettävä kompensoida jollain.

Puolustus on hyvin tarkoin opetellun systeemin mukaista. Se on sitä varmaan siitä syystä, että Suomella on ollut enemmän aikaa yhdessä saman valmennuksen alla kuin useimmilla muilla. Ylipäätänsä hyvästä konseptista on mahdollisuus lähteä tekemään pieniä viilauksia sen mukaan mitä vastustajasta tiedetään, mutta toisin päin se ei onnistu.

Hyökkäyksessä puuttuu perinteinen kävelyvaihe, jossa pointti kutsuu jonkun pelin. Tärkeintä hyökkäyksessä (kaikilla joukkueilla) ovat etäisyydet ja kulmat, jotka tekevät vastustajalle vaikeaksi sellaisen puolustamisen, jossa joukkueen puolustajat pyrkivät auttamaan pelikaveria.

Suomen hyökkäyksessä tähän yhdistyy vielä liike ja pallovirta. Se lisää vastustajan mahdollisuutta tehdä puolustusvirhe, joka taas avaa helpon heittopaikan. Kaiken kaikkiaan suurin ero Suomen ja muiden maiden välillä on taas aika. Suomen hyökkäys on pelaajalle vaativaa mutta silti Suomi tekee toteutuksessa vähän virheitä.

Pelaajat tietävät mitä heittoja saavat ottaa ja kun hyökkäystä ei tarvitse miettiä, heitot lähtevät hyvästä rytmistä. Tämän myötä Suomen joukkueen pelaajia on taistelemassa paremmin hyökkäyslevyreistä.

Huovinen: Onko Suomen erilaisessa pelitavassa sitten etuja? Kun pelitapa on erilainen, vastustaja ei ole siihen tottunut. Vai onko yllätyksellisyys jo syöty, kun Suomi on toista kertaa kisoissa? Suomi siis otetaan nyt vakavasti ja Susijengin pelitapa on tarkkaan tutkittu.

Poikola: Ei tuolla enää varsinaisesta yllätyksellisyydestä voida puhua. Jokainen tietää tasan tarkkaan, miten vastustajat pelaavat jokaista hyökkäyspeliä myöden. Mutta ei se ota pois sitä, että Suomen konsepti on pitkään harjoiteltu ja haastava vastustajille.

Tätähän toimittajat tykkäävät yleistää: Suomen xx yllätti jne... vaikka loppujen lopuksi tuossa on vain kyse siitä, kumpi joukkue tekee 40 minuuttia asioita paremmin. Ei sillä hyvällä alullakaan (yllätyksellä jos niin halutaan sanoa) ole niin isoa merkitystä kuin yleisesti puhutaan.

Huovinen: Mitä haittoja Suomen pelitavassa on?

Poikola: Suurin haitta on varmasti se, että se on äärimmäisen kuluttava tapa pelata. Pitkässä turneessa se voi vaatia veronsa. Myös yksittäiset puolustuksen virheet näkyvät selvemmin, sillä kun yksi on myöhässä, koko puolustus on myöhässä. Kun peli perustuu aggressiivisuuteen, huonon jalan päivänä on vaikea keksiä mitään lääkettä.

"Suomi elää puolustuksesta"

Huovinen: Millä Suomi elää pelissä mukana? Edessä on sentään turnauksen kovin lohko ja vastassa todellisia huippumaita. Jalkapallossa saman tason vastustajia olisivat rankingin perusteella Hollanti, Italia ja Portugali.

Poikola: Voisi kiteyttää näin, että Suomi elää puolustuksesta. Koponen on maailmanluokan pelaaja, muut kansainvälisen tason pelaajia. Pitkissä hyökkäyksissä ei ole juuri kuin Koponen, joko voi luoda tilanteita voittamalla kiistatta oman puolustajansa.

Siksi Suomen pitää saada stoppeja puolustuksessa, päästä juoksemaan avoimelle kentälle ja pelaamaan organisoimatonta puolustusta vastaan. Silloin huonompikin pelaaja näyttää yllättävän hyvältä. Puolustuksessa kaikkein olennaisinta on pystyä estämään vastustajan pallonliike. Kaksi perättäistä nopeaa syöttöä korintekoalueella on myrkkyä Suomen joukkuepuolustukselle.

Yksittäinen satuttava tilanne on, jos vastustajan korin alla pelaava pitkä mies pystyy kääntämään kahden miehen vartioinnistaan huolimatta pelin yhdellä syötöllä toiselle puolelle. Tai sitten se, että pallollinen pelaaja pääsee ajamaan keskelle.

Palloscreen-puolustus on tärkein yksittäinen tekijä puolustuksessa yleisesti - ei vain Suomen joukkueella.

Pieti Poikola
Timo Huovinen