Suora

  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018
  • Ruhpolding, miesten pikakilpailu
  • Sykähdyttävin urheiluhetki

Pitkämäki heitti voittoon Zagrebissa – 90 metriä jäi haaveeksi

Tero Pitkämäki heitti Zagrebin World Challenge –kilpailun voittajaksi Antti Ruuskasen säestäessä hienosti toisella sijallaan.

urheilu
Tero Pitkämäki
Tero Pitkämäki saavutti hopeaa Moskovan MM-kilpailuissa. (arkistokuva)Lehtikuva

Tero Pitkämäki voitti tiistaina Kroatian Zagrebissa käydyn IAAF World Challenge –sarjan osakilpailun keihäänheiton tuloksella 86,36 metriä. Suomalaisen paras tulos syntyi kolmannella heittokierroksella.

Pitkämäki heitti Zagrebissa todella tasaisen sarjan, sillä kaikki kuusi heittoa kantoivat 85 metrin tuntumaan. 86,36 on uusi kisaennätys.

Antti Ruuskanen tarjosi kilpailussa hyvän vastuksen Pitkämäelle. Ruuskanen heitti parhaansa 85,64 kolmannellaan, jolla hän siirtyi hetkeksi kisan johtoon ja jäi vain 6 senttiä kauden parhaastaan.

Kilpailun kolmas oli Kenias Julius Yego tuloksellaan 84,92 jättäen 84,61 heittäneen Ruotsin Kim Ambin neljänneksi.

Suomalaisista kilpailussa oli mukana myös Ari Mannio, jonka paras kaari kantoi 82,80. Mannio sijoittui viidenneksi.

Suosittelemme

Tuoreimmat