Chamonix 1924 - Olympiakisat viiveellä

Talvilajien olympiahistoria alkaa jo Lontoon vuoden 1908 kisoissa, missä ohjelmassa oli luistelu. Ensimmäiset varsinaset talvikisat kuitenkin käytiin Ranskan Chamonix'ssa 1924.

Kuva: KOK

Helmikuussa 2002 Lahden Hiihtomuseossa tapahtui harvinainen varkaus. Varkausselostuksen mukaan valvontakameroista oli pääteltävissä että varkaita oli kolme: pariskunta ja musta-asuinen, kaljupäinen mies. Mies oli avannut ensimmäisenä Tapani Nikun mitalin laatikon ja sulkenut sen jälleen. Sen jälkeen pariskunta oli anastanut mitalin ja mustapukuinen mies vielä tarkistanut että oikea mitali lähti! Mitalia tai varkaita ei koskaan yrityksistä huolimatta tavoitettu.

Varastettu mitali oli Tapani Nikun vuonna 1924 Chamonix´ssa saama harvinainen Ranskan alppiklubin kultamitali, jonka ensimmäisten talviolympiakisojen järjestäjät olivat suomalaishiihtäjälle kisojen jälkeen lähettäneet ikään kuin korvaukseksi siitä että ”yhdistetyn kilpailun järjestäminen ei todellakaan ollut ranskalaisten ydinosaamista” kuten Nikun poika Risto on tapahtumia tutkiessaan osuvasti kirjoittanut. Kaiken ellei järjen niin tosiasioiden valossa Nikun olisi pitänyt voittaa kultamitali jo 18 km:n hiihdossa, joka hiihdettiin yhdessä yhdistetyn kilpailun hiihdon kanssa.

Erilaisten vaiheiden jälkeen kulta- ja hopea jaettiin paitsi yhdistetyssä myös 18 km:n hiihdossa norjalaisille Thorleif Haugille ja Johan Gröttumsbratenille. Kolmanneksi hiihdossa lopulta jäänyt Tapani Niku ei halunnut tehdä asiasta protestia, vaikka siihenkin olisivat olleet edellytykset. Korvausmitali joka tapauksessa osoitti että Niku jätettiin pronssille ilmeisesti jo silloin hiihdossa vahvoilla myös päätöspuolella olleiden norjalaisten ”hiekoittamalla ladulla” muuttamalla joko viime hetkellä tai sen jälkeen jopa kilpailun sääntöjä.. Näin Niku menetti samasta kilpailusta kaksi kultamitalia, toisen norjalaisille ja toisen lähes 80 vuotta myöhemmin varkaiden kouriin. Jäljelle jäi pronssimitali, joka sekin on tavallista arvokkaampi – ensimmäinen suomalainen olympiakisojen hiihtomitali.

Nikun pronssi oli myös Suomen ainoa hiihtomitali ensimmäisistä talvikisoista, tosin ”vain” vuoteen 2006, jolloin KOK tunnusti Chamonix`ssa kisojen aikaan hiihdetyn sotilaspartiohiihdon viralliseksi olympialajiksi. Näin Suomen nelikko (Väinö Bremer, Heikki Hirvonen, August Eskelinen, Ville Mattila) muuttui 82 vuoden jälkeen olympiakisojen hopeamitalistipartioksi.

”Kansainvälinen talviurheiluviikko”

Talvilajien olympiahistoria alkaa tavallaan paljon vuotta 1924 aikaisemmin, sillä jo Lontoon vuoden 1908 kisoissa luisteltiin. Ohjelmassa oli taitoluistelu, naisten ja miesten kilpailut. Historiaan on jäänyt erityisesti miesten voittajan, ruotsalaisen Urlich Salchowin nimi ja siihen liittyvä hyppy.

Ruotsalaiset olivat lajissa muutenkin hyvin hallitsevia, mutta vuonna 1912 Tukholman kisoissa ei kuitenkaan luisteltu, mitä on pidettävä omituisena. Ruotsalaisille saattoi olla silloin tärkeämpää näytöslajeina olleiden Glima-painin ja gotlantilaisten leikkien esittely maailmalle. Taitoluistelu palasi olympiaohjelmaan yhdessä jääkiekon kanssa vuoden 1920 Antwerpenin kesäkisoissa – onneksi Suomelle.

Antwerpenin pariluistelussa Walter ja Ludowika Jakobsson voittivat lajinsa ylivoimaisesti, liitelivät mustissa asuissaan kultamitalille musiikkinaan Tonava kaunoinen, vaikka periaatteessa saksalaisen ja itävaltalaisen musiikin soittaminen oli maailmansodan jälkeen vielä Belgiassa kiellettyä. Ludowika Jakobssonin mukaan orkesterinjohtaja kuitenkin heltyi soittamaan kiellettyä musiikkia nähtyään harjoituksissa miten hyvin esitykseen kyseinen musiikki luontui. Itävaltalaismusiikin tahdissa pari toi itsenäiselle Suomelle ensimmäisen olympialaisen kultamitalin, koska taitoluistelu oli ohjelmassa jo huhtikuussa paljon ennen Hannes Kolehmaisen ja kumppaneiden sankartekoja.

Ludowika oli tyttönimeltään Eilers, syntyisin Potsdamista ja siis alkuaan saksalainen, vaikka joissain lähteissä hänet onkin itävaltalaiseksi mainittu; Walter ”löysi” hänet jo vuonna 1907 Berliinin upouudesta jäähallista. Voittaessaan kultamitalin Jakobssonit olivat ”jo” 35- ja 38-vuotiaita, mutta suosikkeina he olympiajäälle matkustivat myös vuonna 1924 ensimmäisiin talvikisoihin.

Itse asiassa Chamonix´ssa ei vielä vuonna 1924 kilpailtu olympiamitaleista, vaan kysymyksessä oli ns. ”Kansainvälinen talviurheiluviikko” Euroopan korkeimman vuoren Mont Blancin juurella pienessä ranskalaiskylässä ikään kuin Pariisin olympiakisojen ennakkona. Chamonix´ssa kilpailtiin siis olympiamitaleista viiveellä, sillä virallisiksi kisoiksi KOK muutti ne vasta kaksi vuotta myöhemmin.

Chamonix`hin Jakobssonit, edellisen talven maailmanmestarit matkustivat ehdottomina suosikkeina, mutta toisin kävi. Itävaltalaiset olivat ”saaneet” lajiin kaksi tuomaria ja lisäksi heille myötämielisen arvostelijan Sveitsistä – peli oli kovaa taitoluistelussa jo silloin. Näin voittajaksi saatiin itävaltalaispari Engelmann – Berger ja suomalaiset jäivät hopealle. Seitsemästä tuomarista viisi sijoitti itävaltalaiset ykköseksi, suomalaisia kannatti ainoastaan belgialaistuomari, lisäksi britti asetti oman lopulta neljänneksi sijoittuneen parinsa ykköseksi.

Vanhoilla päivillään haastattelussa Walter Jakobsson muisteli että ”muutenkin Chamonix´ssa oli kurjaa”. ”Emme saaneet edes huonetta tullessamme paikalle. Onneksi pikaluistelijat Thunberg ja Skuttnab olivat tulleet vähän aikaisemmin ja saaneet kumpikin omat huoneet. He luovuttivat sitten toisen meille ja asuivat itse toisessa.” Saattaa olla että aika harvoin on kaksi suomalaista kultamitalimiestä asunut kisoissa samassa huoneessa.

Yhdysvaltoihin ensimmäinen kultamitali

Pikaluistelija Clas Thunberg oli eittämättä ensimmäisten talvikisojen suurhahmo. Thunberg voitti olympiakultaa 1500 ja 5000 metrillä sekä yhteispisteissä, lisäksi hopean ja pronssin. Häntä on urheiluhistoriassa sanottu ”Jääkenttien Nurmeksi”, mikä ei ole vailla todellisuuspohjaa, sillä Thunberg sai paljon harjoitteluvinkkejä juuri Paavo Nurmelta. Nurmi ensinnäkin kehotti Thunbergia tanssimaan varsinaisen luistelemisen lisäksi. Lavoilla tai ravintoloissa Thunberg ei tanssiharjoituksia pitänyt, vaan tanssi kotonaan musiikin tahdissa ja sohvatyynyn kanssa – varpaillaan!

Erikoisempi Nurmen antama valmennusohje oli kuitenkin kävely, jolla kehitettiin sydäntä ja keuhkoja. Ohjeen mukaan piti kävellä kolmasti viikossa seitsemän kilometriä, piti kävellessä pidättää hengitystä joka 25 askeleen jälkeen seuraavien 20 askeleen ajan! Että siitä vaan kokeilemaan.

Hopealle Thunberg luisteli 10 000 metrillä, mistä on myös paljon kirjoitettu suomalaisessa urheiluhistoriassa. Thunberg nimittäin väitti kuolemaansa asti että hän antoi Julius Skuttnabin pyynnöstä tämän sovitusti voittaa 10 000 metriä, koska ”minulla oli jo kaksi kultanmitalia ja kolmas yhteispisteissä jo varma ennen tuota luistelua”. ”Olin iloinen kuin leivonen ja onnellinen kuin koulupoika kesäloman alkaessa. Siksi ajattelin että voisin tosiaan jakaa onnestani hieman. Tiedän hyvin että kun tämän lahjoitetun kultamitalin tapaus tuli paljon myöhemmin tunnetuksi, se herätti eräitä ilkeitä ja ilkeämielisiä kieliä eloon. Totuus on kuitenkin muuttumaton. Kaikki tapahtui juuri niin kuin olen kertonut”, Thunberg totesi elämäkertakirjassaan.

Chamonix´n kisat olivat siis Thunbergin juhlaa, mutta eivät aivan alusta lähtien. Thunberg nimittäin lähti ensimmäisenä luistellulle 500 metrille myös suosikkina, mutta jäi pronssille. Itse asiassa tuo kilpailu oli ensimmäinen loppuun viety laji koko kisoissa, joten yhdysvaltalaisesta Charles Jewtrawista tuli ensimmäinen talvikisojen olympiavoittaja. Kisojen jälkeen Jewtrawin vaiheista ei ole juuri tietoja ennen kuin vuodelta 1984, jolloin ennen Los Angelesin kesäkisoja Sports Illustrated-lehden toimittaja löysi ensimmäisen talvikisavoittajan erään pikkukaupungin vanhainkodista. Jewtraw oli kertoessaan olympiamuistoja alkanut itkeä, sillä kukaan ei ennen sitä ollut haastatellut tai ollut kiinnostunut hänestä 60 vuoteen!

Chamonix´n kisoja hallitsi kaiken kaikkiaan Norja, joka kahmi yhteensä 17 mitalia (4+7+6). Yhtä ylivoimainen kakkonen oli Suomi 11 mitalilla (4+4+3), joista viimeinen, sotilaspartiohiihdon hopea virallistui siis vuonna 2006. Kenties eniten kertoo ensimmäisten talvikisojen tunnelmista Tapani Nikun kirjoitus vuonna 1956 Suomen urheilulehdessä:

”Ei siellä paikan päällä kukaan hiihtoa tuntenut. Siksi radat olivat alppikiipeilijöitä varten (Nikulta itseltään katkesi kylkiluita hänen vierittyään pitkin appirinteitä 50 km:n hiihdossa). Katsojia ei ollut muita kuin pohjoismaiset johtomiehet ja toimitsijat. Kun Kanada voitti jääkiekossa mestaruuden mitä loistavimman esityksen jälkeen (maaliero viidessä voitto-ottelussa 110-3), katsomot ammottivat tyhjyyttään. Sen sijaan kadulla tuli sikari suupielissä vastaan paksuvatsaisia herroja, joilla oli samanlainen lappu rinnassa kuin meilläkin.  Siinä luki ´concurrent´, kilpailija. He olivat niitä silitysraudan heittäjiä, curlingin pelaajia.”