Olympian renkailla: Kun jääkin suli alta...

Historiaa voi tehdä ja tulkita monella tavalla, myös lyhyellä tarkastelulla. Esimerkiksi monet lähteet toteavat St. tai Sankt Moritzin vuoden 1928 talviolympiakisoista että ”ne olivat ensimmäiset, jotka järjestettiin eri maassa kuin kesäkisat”.

Kuva: KOK

Kirjoittajilta ei ole mikään jäänyt huomaamatta. St. Moritzin kisathan olivat heti toiset talvikisat. Ensimmäiset todella järjestettiin Ranskassa Chamonix´ssa ja kesäkisat Pariisissa, mutta alun perin Chamonix`n kisaviikon ei pitänyt edes virallinen olympiakisa ollakaan. Virallisiksi kisat tulivat vasta vuonna 1926.

Vuonna1928 kesäisäntä oli Amsterdam; Alankomaissa talvikisojen järjestäminen olisi saattanut tietysti olla enemmän kuin hankalaa. Hankalaa niiden läpivieminen oli myös St. Moritzissa, sillä lumipyryjen jälkeen kisoja koetteli Suomen nykyisen hellerajan (+25) ylittänyt lämpöaalto, jonka vuoksi 10 000 metrin luistelu ensin siirrettiin ja lopulta peruttiin kokonaan.

Kymmenestä osallistujasta seitsemän ehti luistella kun jää suli alta. Lämpöä ja vesisadetta oli kestänyt 18 tuntia. Kun matkaa yritettiin aloittaa uudelleen, norjalaiset olivat jo ehtineet poistua St. Moritzista ja yhdysvaltalaislähteiden mukaan todenneet Jaffeen olevan voittajan.

Virallisesti tuota pikaluistelun ”kuninkuusmatkaa” ei olympiatilastoista löydy, mutta ennen kaikkea norjalaisten ”tunnustuksen” myötä yhdysvaltalaiset lähteet mielellään korostavat että seitsemästä matkan päättäneestä luistelijoista nopein ja kultamitalin ansainnut oli Yhdysvaltojen Irving Jaffee , joka 5000 metrillä oli jäänyt neljänneksi. Hän kukisti 10 000 metrillä tynkäkisassa norjalaisen Bernt Evensenin sekunnin kymmenyksellä.

Evensen oli jo jakanut kultamitalin Clas Thunbergin kanssa 500 metrillä, mutta hävinnyt suomalaiselle 1500 metrillä. Näin Thunbergin kultamitalien määrä nousi Chamonix`n menestysten kanssa viiteen. Thunberg luisteli myös 5000 metriä, mutta joutui vuorollaan lumipyryyn ja putosi 12:nneksi.

Ennen lumipyryä luistellut, pitemmille matkoille keskittynyt Julius Skuttnab sen sijaan luisteli 5000 metrillä hopealle sittemmin kuuluisuuteen kohonneen norjalaisen Ivar Ballangrudin jälkeen. Skuttnab oli jo 38-vuotias ja on vanhin pikaluistelun olympiamitalisti.

Suomalaisten menestys toisissa talviolympiakisoissa olikin täysin luistelijoiden varassa. Thunbergin ja Skuttnabin lisäksi neljännen mitalin toi 500 metrillä Jaakko Friman, joka jakoi pronssin Yhdysvaltojen John O´Neil Farrellin ja Norjan Roald Larsenin kanssa kaksi kymmenystä Thunbergin ja Evensenin perässä. Jo 43- ja 45-vuotiaat Ludowika ja Walter Jakobson kävivät vielä nappaamassa viidennen sijan taitoluistelussa, jossa syntyi myös todellinen tähti, norjalainen Sonja Henie.

Seitsemän tuomaria eri mieltä

St. Moritzin naisten taitoluistelussa tehtiin omalaatuista historiaa, kun seitsemästä arvostelutuomarista jokainen onnistui sijoittamaan Yhdysvaltojen Beatrix Loughranin eri sijalle: norjalainen seitsemänneksi, ranskalainen kolmanneksi, britti toiseksi, belgialainen neljänneksi, yhdysvaltalainen totta kai ensimmäiseksi, saksalainen kuudenneksi ja itävaltalainen viidenneksi. Tuomaristossa oltiin niin kuin eri mieltä Loughranin suorituksista. Norjalaisen Sonja Henien kuitenkin kuusi tuomaria näki parhaaksi yhdysvaltalaistuomaria lukuun ottamatta. Loughran muuten sai pronssia.

Sonja Henie oli ollut jo mukana edellisissä Chamonix´n kisoissa, mutta vain 11-vuotiaana jäi siellä viimeiseksi. Kaksi vuotta myöhemmin Sonja oli jo MM-kakkonen ja voitti maailmanmestaruuden vuonna 1927 Oslossa, jossa hän oli syntynyt Tukholman kesäkisojen aikaan vuonna 1912 viikkoa ennen kuin Titanic upposi.

Tuo vuoden 1927 maailmanmestaruus oli kuitenkin hyvin ristiriitainen, koska Oslossa viidestä tuomarista kolme oli norjalaisia, joiden äänillä tytöstä tuli maailmanmestari. Kisojen jälkeen ISU muutti sääntöjä niin että jatkossa samasta maasta sai olla ainoastaan yksi tuomari.

St. Moritzissa Sonja oli kuitenkin jo ylivoimainen, seitsemästä tuomarista kuusi sijoitti hänet ykköseksi ja vain yhdysvaltalaistuomari oli siis omansa kannalla. Voittaessaan Sonjasta tuli vain 15-vuotiaana luonnollisesti yksilölajien nuorin talvikisavoittaja, jona hän pysyi 70 vuotta kunnes vuonna 1998 Naganossa Yhdysvaltojen Tara Lipinski voitti kultamitalin kaksi kuukautta Henietä nuorempana. Sonja Heniestä kasvoi St. Moritzin jälkeen suuri kansainvälinen tähti, jonka elämään on syytä palata seuraavien kisojen yhteydessä tarkemmin.

St. Moritzissa mukana oli kaikkiaan 463 urheilijaa (joissakin lähteissä 464), joista vain 26 oli naisia. Maita oli nyt 25 (Chamonix`ssa 16), uusina mukana Argentiina, Japani, Viro, Saksa, Luxemburg, Meksiko, Hollanti ja Romania. Mitalitaulukossa Norja oli edelleen ylivoimainen 15 mitalilla (6+4+5), Yhdysvallat sai kuusi (2+2+2), Ruotsi viisi (2+2+1) ja Suomi neljä (2+1+1). Kaikki Suomen mitalit tulivat siis pikaluistelussa.

Erikoinen ennätys yhä on isäntämaan eli Sveitsin jääminen vain yhteen mitaliin, joka tuli aika yllättäen – jääkiekossa. Jääkiekossa Kanada oli ylivoimainen, pelasi muiden karsittua alkusarjassa ainoastaan vain kolme ottelua järjestäjien huomattua jo harjoituksissa että ylivoima muihin on liian suuri. Finaalikierroksella Kanada, jota edusti maan mestari, Toronton yliopiston joukkue ”Toronto Graduates” kukisti Ruotsin 11-0, Iso-Britannian 14-0 ja Sveitsin 13-0.

Hiihdossa jäätiin mitalitta

Suomen joukkueessa St. Moritzissa oli 25 urheilijaa, joista kuitenkin vain 18 virallisissa lajeissa. Sotilaspartiohiihdossa Suomi oli toinen kuten Chamonix´ssa neljä vuotta aikaisemmin, mutta nyt kysymyksessä oli jo ennen kisoja sellaiseksi määritelty näytöslaji, jolle Chamonix`n tapaan ei ole jälkeenpäinkään olympiastatusta annettu.

Hiihdon paras suomalaissijoitus tuli 18 kilometrillä, jolla virolahden kalastaja Veli Saarinen sijoittui ensimmäisissä kisoissaan neljänneksi. Ilmeisiin voiteluvirheisiin on sanottu Suomen mahdollisuuksien menneen 50 km:llä; Lappalaisen veljeksistä Tauno oli kuudes ja Martti, joka 18 km:llä oli ollut seitsemäs, sijoittui yhdeksänneksi. Seuraavan kerran Suomi jäikin sitten ilman maastohiihtomitalia Salt Lake Cityn kisoissa vuonna 2002.

Yhdistetyssä Paavo Nuotio oli neljäs ja Esko Järvinen viides norjalaiskolmikon jälkeen.  Uutena lajina kisojen kelkkailussa oli skeleton, jossa yhdysvaltalaiset Heatonin veljekset Jennison ja John olivat ylivoimaisia. Seuraavan kerran tämä huimapäinen, mahallaan pää edesllä laskettava laji oli mukana vasta vuonna 1948, jolloin St. Moritzissa kilpailtiin jälleen olympiarenkaiden alla.  Ja sen jälleen kului taas vuosikymmeniä, kunnes vuonna 2002 Salt Lake Cityssä skeleton otettiin jälleen mukaan olympiaohjelmaan.