Suora

  • Monte Carlo, ennakkotunnelmat ja torstain huippuhetket
  • Urheiluruutu
  • Jalkapallon Italian cup, Lazio - Parma

Pelicansin liito jatkui - Ilves jaksaa yllättää

Jääkiekkoliigan ennakkoveikkauksissa häntäpäähän povatut Pelicans ja Ilves jatkoivat hyviä esityksiään keskiviikkona.

urheilu
pelicans juhlii
Tomi Hänninen

Sarjan kärjessä komeileva Pelicans oli tavoilleen uskollinen ja tahkosi taas maalin pelin, joka päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen lahtelaisten nimiin. Hannu Aravirran paluu Raksilaan onnistui.

Kärpät ei päässyt kunnon maalisektorille ja lopusta piti huolen maalivahti Jere Myllyniemi. Kaksi maalia ottelun lopussa oli Kärpille kosmetiikkaa. Pelicans oli kamppailussa suoraviivaisempi ja terävämpi. Oululaisten neljän pelin pisteputki katkesi.

Puolustajien loukkaantumissumasta kärsivä Ilves jatkoi voittojen tiellä ja nappasi kolmannen voittonsa putkeen. Valmentaja Tuomas Tuokkola on organisoinut tamperelaisten puolustuksen mallikkaasti. Turo Asplundin toisen erän lopussa tekemä maali jäi ainoaksi Espoossa.

Bluesilla ei ollut kahdessa ensimmäisessä erässä kunnon tekopaikkoja, ja kun päätöserässä esteeksi muodostui kaikkiaan 26 torjuntaa huhkinut maalivahti Ville Kolppanen, matkasi kolme pistettä Ilvekselle.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat