Olympian renkailla: Yksi ainoa juutalainen...

Arto Terosen Olympian renkailla -sarjassa on vuorossa Garmisch-Partenkirchenin vuoden 1936 talviolympialaiset.

Kuva: KOK

Nykyisin mäkiviikon Uudenvuoden kilpailun yleisöä Garmisch-Partenkirchenin olympiastadionilla tervehtivät arjalaispatsaat eivät vielä olleet todistamassa vuoden 1936 olympiakisojen tapahtumia. Patsaat veistettiin tervehtimään kisavieraita vasta vuoden 1940 kisoihin, jotka tunnetusti jäivät pitämättä natsien johtaman Saksan ryhdyttyä laatimaan maailmalle sekosorron ja tuhon vuosia.

Vuonna 1936 talvikisojen aikaan natsien suosio ja valta Saksassa alkoi jo saavuttaa täyttymystään. Vaikka Hitler itse ei olympiakisoista alun perin perustanutkaan, sai propagandaguru Göbbels mielen muuttumaan. Suurella tehokkuudella talvikisoihinkin laadittiin kuljetusjärjestelmä, jonka avulla viimeisinä kisapäivinä paikalla oli jopa puoli miljoonaa katsojaa.

Kisoissa oli mukana nyt 28 kansakuntaa ja peräti 668 kilpailijaa. Juutalaisvastaisuus Saksassa oli jo sääntö, mutta olympiakisojen aikaan sekä talvella että kesällä syntyi poikkeus; natsien piti myös kaikin keinoin osoittaa olevansa muita edellä ja parempia – myös urheilussa. Berliinissä kesällä sai juutalaisuudestaan huolimatta oikeuden edustaa Saksaa USA:ssa jo asunut Helene Mayer (hopeaa miekkailussa). Talvikisojen ainoa Saksaa edustanut juutalainen oli taas jääkiekkoilija Rudi Ball.

Rudi Ball oli jo vuonna 1930 mainittu Euroopan parhaana jääkiekkoilijana. Hän oli mukana Saksan pronssijoukkueessa edellisissä Lake Placidin olympiakisoissa, mutta muutti sitten asumaan ja pelaamaan Sveitsiin. Garmisch-Partenkircheniin natsit kuitenkin halusivat parhaan mahdollisen joukkueen ja kutsuivat lopulta myös Ballin mukaan. Tosin varmasti osittain siksi että Saksan toinen tähti Gustav Jaenecke kieltäytyi pelaamasta, ellei Ball ole joukkueessa. Lisäksi ilmeisesti Ballin perhe pääsi muuttamaan pois Saksasta.

Hirveästi hyötyä ei Ballista olympiakisoissa Saksalle kuitenkaan ollut. Hän loukkaantui jo turnauksen alkuvaiheissa, Saksa jäi viidenneksi.  Ball muutti veljineen sodan jälkeen Etelä-Afrikan Johannesburgiin ja jatkoi pelaamista yli 40-vuotiaaksi. Ball kuoli Etelä-Afrikassa 65-vuotiaana vuonna 1975.  Lähes 30 vuotta myöhemmin vuonna 2004 hänet valittiin postuumisti Hockey Hall of Fameen.

Garmisch-Partenkirchenissä Kanada ei voittanut jääkiekkoilun olympiakultaa. Olympiakultaa voitti Iso-Britannia, jonka 12 pelaajasta yhdeksän oli syntynyt Britanniassa, mutta muuttanut jo lapsina Kanadaan ja saanut siellä kiekko-oppinsa.

”On kuin sotaa ei olisikaan”

Neljänsissä talvikisoissa Norja oli edelleen ylivoimainen, kaikkiaan 15 mitalia (7+5+3). Norjan jälkeen tulivat tasaisina Saksa kuusi (3+3+0), Ruotsi seitsemän (2+2+3) ja Suomi kuusi (1+2+3), joista kuitenkin vain yksi kultainen.

Birger Wasenius rohmusi pikaluistelussa kaksi hopeaa (5000 ja 10 000 metriä) ja pronssin (1500 metriä) ja Antero Ojala pronssin (5000 metriä). Mitalimenestys oli siis edelleen kovasti jäällä, mutta tuli hiihdostakin Pekka Niemen pronssi 18 km:llä ja ennen kaikkea ensimmäisen kerran olympiakisojen ohjelmassa olleesta viestistä se kultamitali!

Viesti käynnistyi helmikuun 10. päivänä muutaman minuutin yli aamuyhdeksän viereisen Kochelbergin juurella sijainneelta pellolta. Suomen viestiä lähti hengitys vinkuen viemään sairaana Sulo Nurmela, joka joutui taipumaan norjalaiselle jo 12 sekuntia päälle minuutin.

Toisella osuudella ylikuntoinen Klaus Karppinen jäi lähes 20 sekuntia lisää. Karppinen itse kuvasi ylikuntoaan toteamalla että ”siinä kunnossa parasta harjoitusta oli naisten kaunoluistelun seuraaminen”. Kolmas suomalaishiihtäjä Matti Lähde oli puolestaan alppitaudissa, mutta yllätti ja jäi enää kolme sekuntia lisää. Ankkuri Kalle Jalkanen lähti matkaan minuutin ja 22 sekuntia norjalaisen Bjarne Iversenin jälkeen

Jalkanen tavoitti norjalaisen jo puolimatkassa, mutta pudotti sitten kiireessä tekohampaansa ja pysähtyi niitä lumihangesta poimimaan, maksoivat näet työmiehen kahden kuukauden palkan. Kuin ihmeen kaupalla Jalkanen tavoitti uudelleen norjalaisen ja voitti 20 metrillä. Näin lyhykäisyydessään tapahtumaketju, josta on yllin kyllin ollut mainintoja suomalaisessa urheiluhistoriassa.

Jalkasesta tuli sankari myös toisen ja silloin viimeisen kerran. Talvisodassa Jalkanen oli vapaaehtoisena kaukopartiomiehenä ja jatkosodassa ryhmänjohtajana.  Viimeiseksi jääneessä kirjeessään vaimolleen ja pienelle tyttärelleen hän kiitti juuri saamastaan valokuvasta ja kirjoitti että ”onpa hyvä katsella nyt väliin kuvaa, kun mieli on masentunut. Istun kauniilla rinteellä sakean metsän reunassa, aamuaurinko luo säteensä niin lämpimästi, tuulee hiljalleen, tuntuu kuin ei sotaa olisikaan”.

Sota kuitenkin oli. Kolme päivää myöhemmin Kalle Jalkanen astui polkumiinaan, nilkka repeytyi ja Kalle kaatui toisen miinan päälle. Muisto hänestä on Lappeenrannan sankarihautausmaalla.

Alppihiihto ensimmäistä kertaa

Garmich-Partenkirchenissä loisteliaan olympiauransa päätti kolmanteen kultamitaliin norjalainen taitoluistelija Sonja Henie, jonka harjoituksia ilmeisesti Klaus Karppinenkin oli ehtinyt ylikuntoisena seuraamaan. Kaksien edellisten kisojen kultamitalisti oli Saksassa tuolloin suuri sankari, sillä vuotta ennen kisoja hän oli esiintynyt itse Adolf Hitlerille Berliinissä, tehnyt natsitervehdyksen paitsi ojennetulla kädellään myös huutamalla ”Heil Hitler”. Norjassa häntä sen jälkeen pidettiin lähes maanpetturina.

Vuoden 1936 kisoihin Sonja Henie tuli varta vasten voittamaan ennen siirtymistään ammattilaiseksi, muta joutui varsin tiukoille itse kisoissa natsitervehdyksen yleisön miellyttämiseksi tehneen 15-vuotiaan Ison Britannian Cecilia Colledgen kanssa.

Colledge esiintyi jo toisena vapaaohjelmassa, Henie taas viimeisenä 26 luistelijasta – eroa jäi näiden kahden välille lopulta vain 3,6 pistettä. Kaiken lisäksi Colledgen esitystä häiritsi aluksi soitettu väärä musiikki ja aloitettuaan uudelleen englantilaistyttö lähes kaatui. Kun Henie näki arvostelun ja pienen eron, hän repi paperin tulostaululta ja ilmoitti sen olevan täysin väärin.

Amatööriuransa jälkeen Henie luisteli ammattilaisena ja alkoi myös tehdä enenevässä määrin elokuvia, muutti USA:han. Kahden epäonnistuneen ”amerikkalaisavioliiton” jälkeen Henie meni naimisiin 44-vuotiaana lapsuutensa ihastuksen, laivanvarustaja Niels Onstadin kanssa. Henie sairastui 57-vuotiaana leukemiaan, mutta hänelle itselleen kerrottiin kyseessä olevan vain anemian. Sonja Henie kuoli lentokoneessa matkalla Pariisista Osloon. Hänen omaisuutensa arvoksi laskettiin 47 miljoonaa dollaria.

Garmisch-Partenkirchenissä oli ensimmäistä kertaa lajina myös alppihiihto, joka kuitenkin typistyi kahteen lajiin, miesten ja naisten alppiyhdistettyyn. Kansainvälinen olympiakomitea nimittäin vastoin erikoisliiton FIS:n kantaa julisti, etteivät hiihdonopettajat voi ammattilaisina osallistua olympiakisoihin, jolloin itävaltalaiset ja sveitsiläiset jäivät kisoista pois.

Sen verran asiasta käytiin kuumana että heti kisojen jälkeen alppihiihtäjät ilmoittivat että aikovat boikotoida myös seuraavia vuoden 1940 olympiakisoja. Nekin ehdittiin lopulta vuonna 1939 myöntää Carmisch-Partenkirchenin ja natsien järjestettäviksi sen jälkeen kun ensin Sapporo ja sitten St. Moritz olivat kieltäytyneet kunniasta. Boikotti oli sittemmin tarpeeton. Olympiaurheilu jatkui vasta 12 vuoden jälkeen vuonna 1948.

Saksalaiset juhlivat alppiyhdistetyssä ja veivät kullat ja hopeat sekä miehissä että naisissa. Erikoisuutena voisi mainita että mäkihypyn voittaja, norjalainen Birger Ruud johti neljällä sekunnilla kilpailua syöksylaskun jälkeen. Pujotteluissa hän sai kuitenkin kuuden sekunnin sakon ohitettuaan portin ja putosi neljänneksi.