1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Olympian renkailla: Lentopelko toi olympiavoiton?

Cortina d´Ampezzo isännöi vuoden 1956. Mäkihypyssä nähtiin vallankumous niin tekniikassa kuin menestyksessäkin. Neuvostoliitto tuli mukaan talvikisoihin ensimmäistä kertaa.

Kuva: KOK

Norja oli hallinnut täydellisesti mäkihyppyä kuusissa aikaisemmissa talvikisoissa ennen Italian Cortinaa saldona kuusi kultaa, viisi hopeaa ja kolme pronssia. Jäminä oli Ruotsille jäänyt hopea ja pronssi, Tshekkoslovakialle pronssi samoin kuin USA:lle, jonka mitalisti Anders Haugen oli hänkin norjalaissyntyinen. Haugen sai pronssinsa ensimmäisistä kisoista Chamonix´sta, tosin vasta 50 vuotta niiden jälkeen norjalaisen journalistin löydettyä virheen tuloksista. Haugen nostettiin pronssille ja mitali hänelle annettiin juhlavasti Oslossa – Haugen oli mitalin saadessaan 86-vuotias!

Jo ennen Cortinaa lajissa aavisteltiin että Norjan ylivalta olisi nyt lyötävissä ja nimenomaan suomalaisvoimin. Tauno Luiro oli näyttänyt vuosikymmenen alussa oireita uudesta tyylistä. Hän oli vahvajalkainen ponnistaja, joka uskalsi lähteä enemmän eteenpäin kuin esimerkiksi norjalaisilla oli tapana. Keksittiin myös aerodynamiikan merkitys. Rovaniemeläinen toimittaja, mäkivalmentaja Esko Kähkönen on kuvannut että ”jo Luiro luonnostaan ja tietämättään alisti aerodynaamiset voimat, kun taas Antti Hyvärinen hallitsi ne, oli kuin suuren sinfoniaorkesterin johtaja, harmonia säilyi koko suorituksen ajan aina alastuloon asti”.

Olennaista oli käsien vieminen tiukasti sivuille entisen kädet edessä - tyylin sijasta. Kysymyksessä oli ensimmäinen mullistava oivallus mäkihyppytyylissä, toinen tuli sitten vasta ruotsalaisen Jan Boklövin keksittyä V-tyylin. Hyvärinen ei suinkaan ollut tuon uuden aerodynaamisen kehittäjä, mutta sen kautta ensimmäisenä arvokisoissa onnistunut hyppääjä kyllä. Kehittäjä oli sveitsiläinen Andreas Däscher, joka hyppäsi peräti neljissä olympiakisoissa, mutta lahjakkuus ei uudesta tyylistä huolimatta keksijällä riittänyt Cortinan kuudetta sijaa korkeammalle. Olympiavoittajaksi Cortinassa liiteli suomalainen Hyvärinen säestäjänään hopealle sijoittunut Aulis Kallakorpi. Norjalaiset oli lyöty kerralla, ainuttakaan norjalaista ei ollut kuuden parhaan joukossa ja seitsemäskin oli suomalainen Eino Kirjonen.

Kultamitali jäi Hyvärisen uran kirkkaaksi kohokohdaksi. Muutamat pahat kaatumiset vauhdittavat uran loppumista ja jo seuraavien kisojen aikana Hyvärinen oli siirtynyt mäkivalmentajaksi.

Stalinkaan ei kaikkea tiennyt

Neuvostoliiton tuleminen mukaan olympialiikkeeseen sodan jälkeen oli lykkäytynyt erilaisista syistä. Kesäkisoissa suurvalta oli mukana jo Helsingissä 1952, mutta talvella odotettiin aina Cortinaan saakka.  Cortinassa Neuvostoliitto oli heti menestynein maa 16 mitalilla (7+3+6) ennen Itävaltaa, joka sai 11 mitalia (4+3+4). Itävallan neljästä olympiavoitosta toi kolme Toni Sailer yksinään alppihiihdosta.

Erityistä huomiota kiinnitti Neuvostoliiton jääkiekkojoukkue, joka voitti kirkkaasti olympiaturnauksen ja hurmasi katsojat paitsi taidollaan, myös – varmaan taidosta johtuen – siistillä pelillään. Muistissa saattoivat olla vertailukohtina pohjoisamerikkalaisten raju peli edellisissä kisoissa. Yksi Neuvostoliiton tähdistä olympiakisoissa oli Vsevolod Bobrov (9 maalia, 2 syöttöä), joka jo kaksi vuotta aikaisemmin oli valittu kisojen parhaaksi Neuvostoliiton voittaessa maailmanmestaruuden heti ensimmäisellä yrityksellään.

Bobrov on edelleen yksi maansa tunnetuimmista urheilijoista, jonka kenties sattuma kenties kohtalo pelasti olympiavoittajaksi ja pitkälle uralle. Vuonna 1950 hän pelasi Josef Stalinin pojan Vasilin johtamassa ilmavoimien joukkueessa, jonka 19 jäsentä sai surmansa lentokoneen syöksyessä lumipyryssä matkalla pelaamaan Jekaterinburgiin, silloiseen Sverdlovskiin. Kyydissä ei kuitenkaan olla Bobrov, joka halusi – eri syistä, kuten lähteissä mainitaan, matkustaa junalla. Taustalla saattoi olla lentopelkoa tai siihen viittaavaa, mutta yhtä kaikki, hän säästyi.

Onnettomuus salattiin ajan tavan mukaan, eikä siitä länsimaissa tiedetty vuosiin mitään, mutta siitä ei kerrottu myöskään paikallisissa tiedotusvälineissä. Moskovan alueen ilmavoimien komentaja Vasili Stalin loi muutamassa päivässä uuden joukkueen, koska pelkäsi pari viikkoa aiemmin 70 vuotta täyttäneen isänsä reaktiota. Nykykäsityksen mukaan isä-Stalin ei koskaan saanut tietää onnettomuudesta. Vasilin ja suurimman tähtensä Bobrovin välillä oli syvä ystävyys, josta vuonna 1991 tehtiin elokuvakin. Vasili itse kuitenkin joutui pidätetyksi isänsä kuoltua, vietti kahdeksan vuotta vankilassa ja vapauduttuaan kuoli pian alkoholismiin vuonna 1962.

Vsevolod Bobrov sen sijaan pelasi vuosia sekä jalkapalloa että jääkiekkoa maajoukkuetasolla ja oli vielä 1970-luvulla NL:n kiekkojoukkueen maailmanmestaruusvalmentaja. Olympiauransa hän aloitti itse asiassa jalkapalloilijana Helsingin kisoissa 1952, jolloin teki muun muassa hattutempun 5-5-tasapeliin päättyneessä ensimmäisessä NL:n ja lopulta hopeaa saavuttaneen Jugoslavian ottelussa.  Äänestettäessä Venäjän parhaita 1900-luvun urheilijoita Bobrov tuli kolmanneksi jalkapallomaalivahti Lev Jashinin ja painija Aleksander Karelinin jälkeen.

Suomi voitti ”ensikertalaiset”

Suomen jääkiekkomaajoukkue ei ollut mukana Cortinassa lainkaan.  Menestys kokonaisuutena oli kuitenkin edelleen hyvä, sillä Suomen seitsemän mitalia (3+3+1) riittivät kolmanteen sijaan aina niin tärkeässä mitalitaulukossa. Himmeämmistä mitaleista hopeaa toivat siis Kallakorpi mäkihypyssä, Veikko Hakulinen 50 km:llä ja kvartetti August Kiuru, Jorma Kortelainen (kesäkisoissa melojana), Arvo Viitanen ja Veikko Hakulinen miesten viestissä sekä ainoa pronssin Topi Salonen pikaluistelun 1500 metrillä – sittemmin eivät miehet ole pikaluistelussa olympiamitaleita saavuttaneetkaan.

Antti Hyvärisen mäkivoitto tuli jo mainituksi, kaksi muuta olympiavoittoa Suomi sai ensimmäistä kertaa olympiakisojen ohjelmassa olleista lajeista. Veikko Hakulinen jatkoi nyt Oslosta alkanutta olympiavoittojen sarjaa 30 km:llä ja naiset voittivat hiihtoviestin huolimatta siitä että neuvostonaiset olivat kyllä suvereenisti hallinneet henkilökohtaista 10 km:n hiihtoa.

Naisten viestin avasi Sirkka Polkunen, jatkoi Mirja Hietamies ja ankkurina kultamitalin varmisti Siiri Rantanen, joka ohitti viimeisellä osuudella johtaneen Neuvostoliiton Radja Jerosînan. Tämä oli ollut henkilökohtaisella kympillä hopealle Kozyrevan jälkeen, Siiri parhaana suomalaisena viides. Kultamitaleista huolimatta eniten Cortinasta keskustelua on herättänyt mäkimies Hemmo Silvennoisen mukilointi, jolla saattoi olla osuutta Silvennoisen jäämiselle kisassaan kymmenenneksi.

Veikko Hakulista lukuun ottamatta suomalaismiesten suksi ei Cortinassa oikein kulkenut. Hakulinenkin vuosia jälkeenpäin muisteli että henki oli muutenkin miesjoukkueessa Cortinassa huono, koska valinnat matkoille herättivät epäselvyyttä ja jopa hotellin narisevat portaat ärsyttivät. Hiihtäjien touhu ärsytti tietyllä tavalla myös Silvennoista, joka hyppäämisen lisäksi kirjoitteli tarinoita Savo-lehteen.

Ilmeisesti tarinat, joita lehden toimitussihteeri Kuuranhalla kilpailutilanteessa Savon Sanomien kanssa muutteli sensaatiomaisemmiksi, olivat liikaa hermostuneille hiihtäjille ja Hemmo sai nyrkistä tai itse asiassa useammasta. Lopputulos oli että Hemmo Silvennoinen sai kirjoituksistaan kilpailukieltoa, sakin- tai hemmonhivuttajat eivät mitään.

Olympiahymni, jonka KOK oli edellisenä vuonna virallistanut, soitettiin Cortinan kisoissa ensimmäistä kertaa.

Kisafaktat ja suomalaisten mitalit